torstai 28. tammikuuta 2010

Matalalentoa piisaa

Tänään talven kylmimpänä päivänä, pakkasta parikymmentä asetta ja kova viima on paleltu aamupäivä torilla parin torimyyjän kanssa, limput silti tekivät kauppansa.

On oltu lämpimässäkin, kun sotainvalidien kokouksessa Helena Korvala ilmoitti haluavansa järjestää veteraaanikokoontumisen. Tänään se sitten oli nimellä Nuutin nuttu ja joulun loppu. Juotiin makoisat kahvit. Laulettiin yhdessä ja erikseen veteraanikuoro, huru-ukot ja joulun mummot niin joululauluja kuin sota-ajan laulujakin. Ahti Hämäläinen toimi säestäjänä. Veteraaneja oli paikalla yli kaksikymmentä. Tällaista yhdessäoloa vähän kaivataankin, vaikkei itse veteraanitalosta paikalla ollut ainuttakaan, vaikka kokoonnuimme juuri veteraanitalolla.

Aaro Holman kanssa kävimme onnittelemassa pienkodissa 85-vuotiasta naisveteraania, joka - niin kuin aina onnittelukäynneillä - oli kovasti mielissään muistamisesta ja saamistaan kukista. Näimme myös muita tuttuja kodin asukkaita ja toivotettiin käymään toistenkin.

Kun niitä siunaustilaisuuksia on osunut useita, sain tehtyä myös yhden omaiskeskustelunkin vielä ennen Noormarkkuun lähtöä, jossa innolla valmistellaan yhteisvastuukeräystä. Olemmehan saaneet jo lentävän lähdön lipaskeräyksellä markettien ovilla Haitin järistyksen uhrien hyväksi. Nyt oli ohjelmassa soittorinki ovelta ovelle kerääjien saamiseksi ja keräyksen tiimoilta kootun vapaaehtoistoimikunnan kokoontuminen. Paikkalla oli useita marttoja, jotka huolehtivat yhteisvastuuruokailusta eli hirvilihakeitosta keräyksen avauspäivänä 7.2. Omalta osaltani sai julkituoda suunnitteilla olevan yhteisvastuukonsertin 11.4. jolloin kirkossa laulavat Noormarkun Mieslaulajat, Pomarkun Honkakosken Alppikööri ja Noormarkussa tunnettu laulaja Martti Anttila. Olihan tässä jotain vapaapäivän viettämiseksi.

Eilen keskiviikon työpäivänä oli hartaushetket Snällintuvalla ja aivo- ja afasiakerhossa, jossa on ennestäänkin tuttuja. Sitten oli vihkiharjoitus kirkossa, palaveri lähetyssihteerin kanssa ja lähetysilta Rudanmaan koululla Vainojen päivän päätteeksi. Tiistaina oli yksi kokous ja illalla Jämijärven veteraanikonsertti. Huomenna mennäänkin todella mahtavaan konserttiin Keski-Porin kirkkoon. Kankaanpäästäkin sotainvalidien kustantamaan kyytiin on tulossa kolmisenkymmentä veteraania. Ja lauantaina vapaana viikonloppuna on kaksi siunausta, Noormarkussa ja Kankaanpäässä. Laiskan täytyy töitää luetella!

Ei kommentteja: