sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Miksi sai jäädä

Matti Vanhanen, Suomen pääministeri, kysyy niin kuin kuka tietämätön kansalainen tahansa, miksi Ibrahim Shkupolli sai jäädä Suomeen, kun hänelle rikollistaustansa vuoksi ei myönnetty Suomen kansalaisuutta. Oikea kysymys, väärä kysyjä. Juuri Vanhanenhan johtaa myös maahanmuuttopolitiikkaamme. Vähintä mitä hän voisi tehdä, olisi erottaa maahanmuuttoministeri Astrid Thors rkp. Suomeen saa tulla maahanmuuttajia, muttei suinkaan Ahvenanmaalle. Sama kaiku on askelten kuin oli sotien jälkeenkin, ruotsinkielisten maa oli niin pyhää, ettei sinne voitu sijoittaa evakkoja, vaan ainoastaan suomenkielisten alueille. Tätäkö se suomenruotsalaisten niin paljon mainostettu ihmisystävällisyys ja humaanisuus on.

Uuden Suomen keskustelussa on jälleen yli 80 kommenttia Vahasen blogissaan esittämästä kysymyksestä ja suurin osa vähintäin ihmettelee, kenelle kysymys muka esitetään ja kenen mukamas sitten pitäisi vastata, kun juuri kysyjänhän tulisi olla vastaajana. Mutta aivan oikein todetaan Vanhasenkin olleen hiljaa maahanmuuttopolitiikastamme, mutta nyt äänten kalastuksen mielessä ottaa esille tämän polttavaksi nousseen kysymyksen, johon olisi ollut puututtuva jo ajat sitten.

Keskustelussa tulee esille myös tieto, että hra Ibraham olisi ollut shoppailemassa lähestymiskiellon omaavana ex-naisystävänsä kanssa. Tietysti huhuja liikkuu monenlaisia, mutta tällainen tieto, jos se on todenperäinen, tuntuisi ällistyttävältä. Mutta mene ja tiedä, rahalla on ihmeellinen voima ja mistä me ulkopuoliset loppujen lopuksi tiedämme, mistä on kysymys, vaikka mustasukkaisuudesta julkisuudessa puhutaankin.

Joka tapauksessa Kosovossa on todella väkivaltainen menneisyys eikä ihme, jos siellä miehet ovat raaistuneet sisällissodan melskeissä. Ja kyllähän tulikiukkuisen muslimin kunnialle käy, jos suomalainen nainen hänet jättää. Herää vain kysymys, kun Martti Ahtisaaren neuvottelutuloksena Kosovo nyt on itsenäinen ja tulossa EU:n jäseneksikin, miksi yleensäkin kosovolaisia pakolaisia vielä on Suomenmaassa, eikö oma itsenäistynyt isänmaa kutsu näitä parhaita poikiansa ja tyttäriään takaisin maan jälleenrakentamiseen. Niinhän meidänkin Karjalan evakkomme tekivät koko ajan ilman mitään vuosien mittaisia elätysrahoja.

Niin, miksi Ibrahim sai jäädä Suomeen. Odotamme vastausta juuri itse pääministeriltä, me kansalaiset olemme kysyjien puolella!

Ei kommentteja: