lauantai 2. tammikuuta 2010

Neljäs joukkosurma

Kaksi kauppakeskusta pääkaupunkiseudulla Myyrmanni (8 uhria) ja nyt Sello (6), kaksi koulua Jokela (9) ja Kauhajoki (11) ovat kokeneet suomalaisittain ennen näkemättömän ja kokemattoman väkivalta-aallon, jonka olemme luulleet olevan mahdollista vain ulkomailla suuressa maailmassa. Ja nyt se on tullut meille rauhalliseen lintukotoomme ja se on täysin arvaamatonta ja näemmä mahdollista missä vain, kun Kauhajoellakin tapahtui tällainen verilöyly keskellä maaseudun idylliä.

Asiaa ei tee yhtään helpommaksi meille suomalaisille, että uudenvuodenaaton Sellon murhenäytelmän tekijänä oli Kosovan albani, muslimi, jolla oli monipuolinen rikoshistoria: liikennerikkomuksia, pahoinpitelyitä, ampuma-aserikos ja joka oli parast´aikaa syyteharkinnassa kahdesta petoksesta ja laittomasta uhkauksesta. Lisäksi hänellä oli lähestymiskielto, joka koski entistä naisystävää, tämän työpaikkaa kauppakeskus Sellossa ja kesämökkiä Mikkelissä, jonne tämä Iibrahim Shkupolli oli tullut perheensä kanssa pakolaisena 1990-luvun alussa. Perheeseen kuului vaimo ja kolme lasta ja pariskunta on eronnut. Työpaikassaan murhamiestä on pidetty hyvänä työntekijänä, mutta Suomen kansalaisoikeutta hänelle ei rikollistaustansa vuoksi ole myönnetty eikä hänellä liioin ollut aseenkantolupaa.

Tapaus sai suuren julkisuuden myös muualla maailmassa eikä se varmasti ainakaan parantanut Suomi-kuvaa. Niinpä uutistoimittajat ovat otsakoineet kirjoituksiaan: Suomi, silmittömän väkivallan maa, Kosova ja Suomi yhtä väkivaltaisia. Espoon Sellonkin alueen piispan Mikko Heikan poika Taneli kertoo Suomen olevan EU:n neljänneksi väkivaltaisimman maan. Edellämme ovat vain Balttian maat. Olemme tasan yhtä väkivaltaisia kuin kosovalaiset, noin 2,5 henkirikosta 100 000 henkeä kohden.

Piispa Mikko Heikka pohtiikin syytä tapahtumiin: "Tapauksissa vaikeaan elämäntilanteeseen etsitään ratkaisua väkivallanteon kautta. Se on tyypillinen suomalainen ratkaisu. Se on ehkä kulttuurinen ja opittu malli. Siellä, missä miessakkeja liikkuu, pidetään hyväksyttävänä ratkaisuna väkivaltaa." Näin esim. Kauhajoella surmaaja oli juuri ollut poliisikuulustelussa aseenkantoluvasta ja myös Sellon tappajalla näyttää olleen monia paineita.

Satakunnan Kansan pääkirjoittaja vaatii väkivallan lisääntymisen pysäyttämistä ja Hesarin pääkirjoittaja kysyy, mikä näitä pelkureita vaivaa, kun eivät uskalla vastata teoistaan, vaan surmaavat myös itsensä. Timo Soini plokissaan kirjoittaa nyt taas etsittävän syyllisiä, mutta varmaa on, että tappaja on syyllinen.

Myös keinoja etsitään tällaisten tapausten estämiseksi. Oikeusministerillä on hyvä ehdotus laittaa lähestymiskiellon saaneille samanlainen lähetin jalkaan kuin rangaistustaan vapaudessa kärsiville vangeillekin. Toinen olisi mielenterveyspotilaille annettava todellinen hoito, eikä tyydyttäisi vain nykyiseen käytäntöön: purkki pillereitä ja kotiin! Resulsseista se on kiinni! Mikä nähdään tärkeäksi ja mitä halutaan painottaa!

Ei kommentteja: