Ei ole helppoa arkkipiispanakaan. Torstaina valitaan uusi arkkipiispa, sääliksi käy valittua, on pesti niin vaikea eikä virassa voi tyydyttää kaikkia. Mikko Juva joutui sen itse karvaasti toteamaan oltuaan arkkipiispana vv. 1978-1982 Martti Simojoen seuraajana ja ennen John Vikströmiä.
Mikko Juvan kirjoja on hallussani viisi, hän kuuluu myös sarjaan kirjailevat kansanedustajat. Hän toimi liberaalisen kansanpuolueen edustajana vv. 1964-66. Sain olla suuresti arvostamani Suomen ja Skandinavian kirkkohistorian professorin luennoilla juuri keväällä 1966 ja muistan hyvin hänen mainintansa palattuaan eduskunnasta, että nyt hänellä on paremmin aikaa omistautua opetustyöhönsä. Sainkin olla hänen johtamassaan seminaarissa syksyn 1966 ja kevään 1967 ja hän on ainoa professori, joka on merkinnyt opintokirjaani jopa kahdesti: ahkeruudella. Ilmeisesti hän teki saman merkinnän kaikille seminaarilaisille! Joka tapauksessa sain häneltä myös laudaturtyöni aiheen: Kankaanpään seurakunnan jäsenten arvomaailman muutos ehtoolliselle osallistumisen valossa vuosina 1902 - 1952.
Muistelmakirjassaan Seurasin nuoruuteni näkyä Juva kertoo arkkipiispan viran hoitamisesta ristipaineiden alaisena. Lopullisesti hän totesi jääneensä yksin virkakysymyksestä järjestetyssä seminaarissa, jossa sekä molempien eri rintamien edustajat niin sekä kirkon mielipidevaikuttajat että naispappeuden vastustajat korostivat viran merkitystä lähes sakramentin veroiseksi, kun hän itse arkkipiispa perinteisen matalakirkollisen suomalaisen käsityksen mukaan piti niin piispaa kuin pappejakin samanarvoisina sanan palvelijoina, jotka erotti maallikoista pelkästään heidän tehtävänsä, ei mikään erityinen hengellinen valta! Olen prikulleen samaa mieltä luterilaisen yleisen pappeuden käsityksen mukaisesti. Ei ihme, ettei Mikko Juva jaksanut kauempaa arkkipiispana täytettyään eläkeiän 63 vuotta. Hänen muisteluksensa on peräti tutustumisen arvoinen avaten laajoja näköaloja koko kirkkomme kehitykseen.
Kirkkohistorioitsijana Juva perehtyi uskonnollisen tilanteemme kehitykseen 1850 luvulta 1900-luvun alkuun. Kolmiosaisesta teossarjasta omistan ja tenttikirjoina olen tenttinytkin Suomen sivistyneistö uskonnollisen vapaamielisyyden murroksessa 1848-1869 ja Valtonkirkosta kansankirkoksi, joka on kirkon vastaus 1880-luvun haasteisiin, jota hänen kolmas kirjansan Rajuilman alla käsittelee.
Arkkipiispakautensa jälkeen Juva julkaisi tutkisteluja uskon vaikutuksesta meidän ihmisten välityksellä näkyvään todellisuuteemme nimellä Aika ajatella, aika uskoa. Vielä kirjojen joukosta löytyy Juvan tekemä elämäkerta Oulun piispa L.P.Tapanisesta: Mies etsi vapautta. Mielenkiintoinen kirja siksikin, että Tapaninen toimi Isänmaallisen kansanliikkeen kansanedustajana 1933-1935.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti