torstai 8. huhtikuuta 2010

Voi yhren kerran

Aina vaan jatkuu sama jauhaminen politiikkojemme ympärillä. Ja aina näyttää olevan kysymys samasta asiasta eli rahasta. Ei ihme, että ihmiset ovat kyllästyneet ja pitävät kaikkia politiikkoja samanlaisina vain omia taskujaan täyttävinä saalistajina.

Tämän päivän uutisantia on tietysti edelleen Marja Tiuran ympärillä vellova uutiskohu. Itse päähenkilö ei anna suoria vastauksia kysymyksiin. Pääministeri Vanhanen taas kiristi silmukkaan Tiuran ympärillä kertomalla juuri tämä olleen aloitteentekijänä yhteydenotossaan keskustapuolueeseen puolueloikan merkeissä, mutta jo sovitun tapaamisen Tiura sitten peruutti. Tiura itse leikkii marttyyriä eroamalla eduskuntaryhmän varapuheenjohtajuudesta. Mikä ero sellainen on, reilumpaa ja esim. Englannissa maan tapanakin on erota heti jo epäilyksen langetessa eli eroamista olisi vasta luopuminen eduskunnasta. No, Suomessahan maan tapa päinvastoin on riippua asemissa kiinni kynsin hampain loppuun asti.

Edelleen kerrottiin pääministeri Vanhasta vastaan olevan tulossa syytös myöntäessään avustusta nuorisosäätiölle, joka sitten jakoi vaalirahaa pääministerille. Vanhasen jättämää vastinetta ei julkistettu. Toinen uutinen kertoo rikospoliisin harkitsevan rikossyytteen nostamista Lemminkäisen rahalahjoitusten kierrättämisestä sisaryhtiön ja Nova Groupin kautta keskustapuolueelle.

PerusSuomalaisten Satakunnan piiri on nimennyt allekirjoittaneen yhdeksi eduskuntavaaliehdokkaaksi. Luulen ainakin rahanahneudessa olevani toisenlainen politiikko, koska en ole ottamassa itselleni kansanedustajan palkkaakaan, niin kuin me perussuomalaiset valtuutetut Kankaanpäässä emme ota itsellemme kokouspalkkioitakaan, vaan veron jälkeen osuuden annamme puolueosastolle vaalirahoitukseksi. Jo edelliseduskuntavaaleissa ilmoitin kustantavani koko toimikaudeksi yhden hoitajan vanhainkotiin, nyt olen ajatellut palkan riittävän jopa kahden työttömän palkkaamiseksi hoitotehtäviin ja silti elämistä varten jää riittävästi eli päivärahat. Tämä vain pitää kertoa rahaa saalistaviin politiikkoihin kyllästyneille kansalaisille.

Ei kommentteja: