perjantai 21. toukokuuta 2010

Ei gallup-huumaan

MTV:n tämänpäiväinen gallup-tulos voisi innostaa liikaa vetämään vääriä johtopäätöksiä. Esim. niin, että kun kepun kannatus on laskenut eduskuntavaaleista 4,6% ja PerusSuomalaisten noussut saman 4,6%, niin kannatus olisi valunut kepulta PerusSuomalaisille. Politiikka ei kuitenkaan ole niin yksinkertaista.
A
Myös on ennen aikaista ruveta laskemaan eduskuntapaikkoja, joita tämän tuloksen mukaan PerusSuomalaisille tulisi 15, lisäystä täysi kymppi. On aina muistettava isä-Veikon lausuma totuus etteivät gallupit äänestä. Suuntaa ne tietysti viime aikoina ovat melkoisen hyvin osoittaneet. Ja vaaleihinhan on vielä aikaa ensi vuoden huhtikuuhun.

Mutta eiväthän varsinkaan kepuun kohdistuneet vaalirahasekoilut, maahanmuuttokeskustelut, presidentin valtaoikeuksien karsimisyritykset ja viimeksi Kreikan EU-tuet voi olla jättämättä jälkiä. Ja kyllä niistä vaaleihin asti muistutetaan ja onhan poliisitutkimuksetkin johtamassa syyteharkintaan vasta syksyllä.

Joka tapauksessa kahdessa viimeisessä mielipidetutkimuksessa PerusSuomalaisten kannatus on ollut noususuuntainen, edellisessä 7,8% ja tänään 8,7%. Molemmissa on 17 kansanedustajan puolue vasemmistoliitto jäänyt jälkeen.

Tämä tietäisi hyvää myös meille Satakuntaan. Maanantaina puolueemme piiritoimikunnan tulee tehdä lopulliset päätökset vaaliliittoasetelmista. Kristillisdemokraatit olisivat tulossa vaaliliittoon. Viisasten kivi olisi nyt tarpeen. Vaaliliitossa voisimme yhteisvoimin olla tavoittelemassa jopa kahta paikkaa, yksi edustaja olisi varma, olisiko se samoin yksin olessa, jos kd ei pääse meidän kanssa, mennee se kepun kelkkaan, jolla näyttää olevan kova hätä ja jolla viime kerralla olikin viimeinen paikka vain 600 äänen erolla silloiseen meidän vaaliliittoomme kd:n kanssa. Kukapa olisi viisas, itse henkilökohtaisesti olisin ottamat kristillisen liiton vaaliliittokumppaniksi. Mistään päin puolueemme kentältä koko maassakaan ei ole kuulunut tietoja vaaliliittojen solmimisesta, vaikka Timo Soinin kanta onkin, ettei hän niitä vastaankaan ole, mutta että se on kunkin piirin omassa harkinnassa.

Ei kommentteja: