tiistai 3. elokuuta 2010

On kuin täällä viel´ liikkuis Herran hymy vetten päällä

Ennätysten kesästä olemme saanee nauttia täysin siemauksin. Koko heinäkuu jo lähes juhannuksesta alkaen on ollut hellerajan 25 astetta ylittävä. Näin lämpöä on riittänyt ja aurinkoa, vettäkin on kuitenkin satanut sopivasti. Hellepäiviä on ollut yli 40, kaikkien aikojen huippulämpötila 37,2 astetta on mitattu Liperissä. Asiantuntijat sanovat tällaisen hellejakson osuvat kerran sataan vuoteen. Nauttikaamme siis, loppua ei kaiken lisäksi ole näkyvissä, vedetkin ovat lämpimiä yli 20 asteisia.

Eilen saimmeKankaanpään kaupunginhallituksen jäsenet uida meressä Porin ja Luvian rajamailla Viasvedellä Länsi-Suomen Osuuspankin kesäpaikassa Kankaanpään konttorin kutsumana. Samalla aloitimme kesätauon jälkeen syksyn säännöllisen joka toinen viikko jatkuvat kokousrumpan. Kahden viikon päästä olemme koolla vasta illalla, koska veronkorotusministeri Jyrki Katainen vierailee silloin päivällä Kankaanpäässä.

Tänään Kuninkaanlähteellä Hämeenkankaan kimmoisilla poluilla illalla tehdyn pitkän lenkin jälkeen kello 22 sain harjun takana Vihunkylän puolella olevissa vesimontuissa tavan mukaan uidessani ihailla veden takana näkyvää auringonlaskun kultaamaa ja punertavaa taivaanrantaa, joka näkyi vielä Laviantietä tullessani kirkontornin vasemmalla puolella. Sanotaan kauneuden olevan näkijän silmässä, pitää vain katsoa Luojan ihmeellisyyksiä. Ja kyllä ihmisenkäden jälkikin pimeässä yössä on katsomisen arvoista, kun esim. Ruokojärvessä Rivieran rannan läheisyydessä kaunisvärinen suihkulähde pulppuaa.

Luonnon antimetkin ovat parhaimmillaan, tänään poimittiin mustia viinimarjoja, aiemmin punaisia ja karviaisiakin täytyisi pikimiten korjata, tuntuu etteivät marjat mahdu minnekään. Ja metsissä olisi mustikoita, puolukatkin rupeavat punertamaan. On pakko yhtyä Eino Leinon Legenda-runoon, jossa kerrotaan Herran ynnä Pyhän Pietarin matkasta ja sanailusta Suomenmaalle siunatulle. Kun/ pois Herra kulki kanssa Pietarin,/ mut kerrotaan, kun illoin kesäisin/ sa istut koivun alla, on kuin täällä/ viel´ liikkuis Herran hymy vetten päällä.

Ei kommentteja: