perjantai 6. elokuuta 2010

Sukupuolineutraali avioliittolaki

Tyntuu täysin järjettömältä, että pienen marginaaliryhmän takia kirkon pitäisi luopua hyvin suositusta vihkioikeudestaan ja kirkkohäiden pitämisestä. Kenen etua tälläinen palvelee. Ja kuitenkin sukupuolineutraalia avioliittolakia ajavat kokoomus, sdp, vihreät, vasemmistoliitto ja rkp sekä keskustapuolue ainakin puheenjohtajansa pääministeri Mari Kiviniemen voimalla. Vain kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset vastustavat.

Nykyään täytyy olla niin liberaalia, niin liberaalia, että oikein hirvittää. Mihin tällä pyritään. Eikö nykyinen rekisteröity parisuhde riitä. Kyllä avioliitto on aina alusta lähtien ollut nimenomaan miehen ja naisen välinen liitto. Mistä tällainen oikein tulee, mikä ja missä on sylttytehdas ja missä tarkoituksessa. Pyritäänkö tässäkin kaikkivoivan tasa-arvon nimissä horjuttamaan yhteiskuntamme peruspilareita. Jopa piispa Riekkinenkin sanoo nykymallin riittävän. Samaa mieltä on myös kirkossa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajavan Yhteys-likkeen johtokunnan jäsen Liisa Tuovinen.

Onko takana taas salakavalasti naamioituneet kirkon vastaiset voimat, jotka ovat jo monella tavalla saaneet heikennettyä kirkkoamme esim. rekisteriviranomaisena.

Kirkkohan ei voi hyväksyä tätä sukupuolineutraalia (mikä sanahirviö) avioliittolakia. Sen seurauksena, kun papit eivät sitä noudata, menettää kirkko yhteiskunnan sille antaman vihkioikeuden, koska yhteiskunta tietysti edellyttää vihkijän toimivan yhteiskunnan lakien mukaan.

Tiedän kyllä erinomaisen tarkasti, että avioliittoon vihkiminen on puhtaasti yhteiskunnallinen toimenpide. Olen sen oppinut ollessani jo ennen teologiseen tiedekuntaan menemistäni Seinäjoen kesäyliopistossa tohtori Olavi Lähteenmäen luennolla, kun luennon suorittamalla sai tentityksi hänen kirjoittamansa saksankielisen kirjan Sexus und ehe bei Luther. Mutta kirkollinen vihkiminen on kirkolle suuri mahdollisuus, koska vihittävät sitä yleisesti haluavat ja saavat siten liitolleen pyhyyden tuntoa ja Jumalan siunausta. Miksi tästä hyvästä ja juhlallisesta asiasta pitäisi pienen marginaaliryhmän takia luopua. Ei ymmärrä!

Ei kommentteja: