sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Miksi PerusSuomalaiset

Poliittisessa kentässämme on monia asioita, jotka ajavat äänestäjiä PerusSuomalaisten syliin:

PS:n ensimmäisenä nostattama arvostelu maamme löysää maahanmuuttopolitiikkaa vastaan on jo moneen kertaan kaluttu luu, mutta edelleen hyvin merkittävä kannatuksemme nostattajana.

Ns. vihreät energiaverot ovat vain tosiasiallisesti puhtaita kulutusveroja, jotka koskettavat kipeimmin juuri köyhimpiin kuluttajiin: eläkeläisiin, tukien varassa eläviin, pienyrittäjiin, syrjäseudulla eläviin.

Pakkoruottin vastustamisemme, kun samanaikaisesti kokoomuslainen opetusministeri esittää ruotsin opetuksen lisäämistä.

Suurten puolueiden ajaman järjettömän sukupuolineutraalin avioliittolain vastustaminen ja päinvastaisesti terveen avioliiton ja perheen merkityksen korostaminen yhteiskuntamme perustana.

Käsiin räjähtävän vanhusten hoitopaikkojen tarpeen ratkaisemiseksi on omaishoitajien asemaa parannettava esimerkiksi tukien maksatuksen siirtämisellä Kelalle. Omaishoito on luonnollisin tapa hoitaa lähimmäistä tutussa ympäristössä ja myös yhteiskunnalle edullisin hoitomuoto.

Verot on asetettava maksukyvyn mukaan, siksi pääomaveroa korotettava.

Missä Eu siellä ongelma. Kreikalle myönnetyjä lainoja ei koskaan saada euroakaan takaisin.

Puolustamme Sauli Niinistön ja Tarja Halosen tavoin presidentin valtaoikeuksien säilyttämistä, vaikka varsinkin kokoomus, keskusta ja vihreät ovat niitä poistamassa.

Olemme päivittäin esiin tulevista kiemuraisista vaalirahasekoilussa täysin erossa, kenellekään ei edes ole pälkähtänyt päähän tarjota vaalirahoja PerusSuomalaisille, tuskin ne olisivat kelvanneetkaan.

Olemme koko ajan vaatineet varsinkin maaseutuasumista vaikeuttavan jätevesilain kumoamista.

Olemme myös ainoana puolueena vastaustamassa aselakiehdotuksen läpimenoa nykyisessä muodossaan.

Nuorten kasvavaan näköalattomuuteen on puututtava. Työnteon on oltava kannattavampaa kuin joutenolo ja työttömyysetuuksiin on saatava enemmän kannustavuutta työvoimapoliittisin toimenpitein.

Kantelut ihmisoikeusrikkomuksista ovat lisääntyneet. Yhteiskunnan tukien ulkopuolisten väliinputoajien määrä on samoin kasvanut. Korjattavaa yhteiskuntamme vähäosaisimpien asioissa riittää. Siksi tarvitaan tässä ja kaikissa näissä asioissa PerusSuomalaisia toteuttamaan kansan tahtoa, sillä polulisteiksi haukuttuina me nimenomaan olemme niitä, jotka kuuntelemme herkällä korvalla kansan ääntä ja pyrimme korjaamaan epäkohtia.

Ei kommentteja: