sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Savo-Honkakoski sukuun kansanedustaja

Tämänpäiväisessä SK:n Sunnunta-liitteessä arvostettu politiikan toimittaja Juha Ståle pahoittelee pelätessään Savo-Honakoski-suvun jäävän ilman kansanedustajaa seuraavissa vaaleissa. Mutta ei hätää mitään, siksi kirjoitin arvon toimittajalle:

Arvotoimittaja Juha Ståhle

SK:n sunnnuntaisivulla olet huolestunut Savo-Honkakosken suvun huonosta panoksesta edessä olevissa eduskuntavaaleissa. Ei huolta mittään, saan kunnian olla suvun vesa 16. polvessa äidinäitiniTaimin oltua omaa sukua Lilja ja hänen isänsä Juho puolestaan tuli Siikaisista tänne Kankaanpäähän Karhusaaren talon isännäksi ollen alkujaan Grunsten. Suvun juuret tulevat sitten Pomarkun Uusitaloista ja Nisseistä. Varsinainen Savon suku esiintyy 7.sukupolvesta taaksepäin suoraan kantaisä Lauriin, joka 1604 muutti Pomarkkuun Kurusta.

Nyt kansanedustajuudesta pois jäävä Antti Kalliomäki on vierekkäisessä sukutaulussa isänsä Heikin poikana isoäitini Taimin kanssa 14. polvessa. Mutta ei siis hätää, kun hätä on suurin, on apukin lähinnä. PerusSuomalaisten kovan nousun johdosta omaan suvun vesana täydet mahdollisuudet palata eduskuntaan 24 vuoden jälkeen. Näin ei Savo-Honkakoski-suvun tarvi nytkään jäädä edustajitta.

Kaikella suurella kunnioituksella

Anssi Joutsenlahti

Perusässä Kankaanpäästä

JK. Antti Kalliomäen isä hyvin tuntemani Heikki toimi smp:n edustajana mm. Siikaisten kunnanhallituksessa. Sukuni kantaisä 9. polvessa Antti Nissi synt.1752 Pomarkussa on toiminut kuudennusmiehenä, mikä se sitten lieneekin ollut, joku toimimies kuitenkin.

Ei kommentteja: