perjantai 17. joulukuuta 2010

Onko tuloerojen kasvettava

Kyllä PerusSuomalaisia tarvitaan, kolmasosa kansastamme on köyhiä, saman verran on ollut nukkuvia eduskuntavaaleissa. Suuri osa tähän kolmannekseen kuuluvista on myös samoja toivonsa demokraattiseen järjestelmäämme menettäneitä ja siksi he myös jättävät äänestämättä. Ja juuri tämä eriarvoistuminen on otettava vakavasti.

Yksineläjällä köyhyysraja lasketaan 1100 euroa ansaitsevalle, raja nousee 500 eurolla seuraavasta aikuisesta ja 300 eurolla jokaisesta lapsesta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportin mukaan suomalaisten enemmistön terveys ja hyvinvointi ovat kehittyneet myönteisesti, mutta samanaikaisesti eriarvoisuus on kasvanut niin, että köyhien määrässä on tultu 1970-luvun tasolle. Ja tämä kehitys on huolestuttavaa.

Samanaikaisesti valtiovarainministeriöstä ilmoitetaan, että seuraavan nelivuotisen hallituskauden aikana on valtion budjetin alijäämää kurottava umpeen vuosittain 1,5 miljardilla eurolla. Ja juuri tässä tarvitaan PerusSuomalaisia, koska nykymenon hallitukset ovat aikaansaaneet nämä kasvavat tuloerot. Kokoomuksen johdolla on lisätty kulutusmenojen alv-veroja, jotka suhteessa kohtelevat ankarimmin juuri vähemmän ansaitsevia.

Niinpä THL aiheellisesti korottaakin hätähuudon köyhimpien ja samalla syrjäytyneimpien puolesta vaatimalla leikkauslistoja laadittaessa otettavaksi huomioon, että otetaan pois heiltä, joilla on kantokykyä. Tähän sopii esim. pääomaveron parin prosentin korotus. Hesarin politiikan toimittaja Juha-Pekka Raeste kirjoittaa kolumnissaan säästöjen yhtenä kivuttomimpana vaihtoehtoina olevan erilaisten verotukien vähentämisen (suora lainaus): Jos lihavina vuosia saadut tai "ansaitut" tuet eivät kestä oikeudenmukaisuuden ja tehokkuusvaatimuksen läpivalaisua, niihin on perusteltua puuttua.

Kun nyky-yhteikunnassamme kovimmilla ovat perusturvan ja pelkän kansaneläkkeen varassa sinnittelevät pääasiassa pitkäaikaistyöttömät, yli 80-vuotiaat eläkeläiset ja vähäosaiset lapsiperheet, niin ainakaan heihin ei todellakaan leikkauksia tule kohdentaa. Siinä tulevana hallituskautena on PerusSuomalaisilla suuri tehtävä.

Ei kommentteja: