tiistai 11. tammikuuta 2011

PerusSuomalaiset luottavina vaaleihin

Uutista pukkaa PerusSuomalaisista joka tuutista, kun eduskunta aloitti tänään viimeisen istuntokautensa ennen vaaleja. Vähän joka puolella todella kommentoidaan PS:n vaikutusta ja menestyksen suuruutta huhtikuun vaaleissa ja sen merkitystä eduskunnan loppukiriin ja vaalien jälkeen tulevaan hallituskokoonpanoon ja asioiden hoitton. Monien asioden väitetään satavan meidän laariin, parast´aikaa taivaalta satava lumi on eri juttu.

Itse Jyri Katainenkin on aamuTV:ssä jo alistunut hyväksymään meidät jopa hallituskumppanikseen, niin kuin se sitten hänestä edes olisi kiinni. Antaa ensin vaalien ratkaista. Eihän nykyinen kokoomuksen politiikka kovinkaan houkuttele yhteistyöhön. Uutisen kommenteissa moni ennen kokoomusta äänestänyt lupaakin muuttaa kantansa meidän suuntaan, koska suunnanmuutosta kaivataan kipeästi maamme asioiden hoitoon.

Helsingin Sanomat on tutkinut ruotsinkielisten äänestäjien näkemyksiä. Heidänkin keskuudessaan PerusSuomalaisten kannatus on noussut jopa yli satakertaisesti, joskin luvut vielä ovat vaatimattomia, edellisvaaleissa 1%, nyt 2,7%. Suuntaa sekin näyttää ja onhan vähintäin kolmannes heikäläisistäkin hyväksymässä pakkoruotsin poiston.

Lounais-Suomen TV-uutisissa puolestaan väitettiin politiikan tutkijan kannanottona PerusSuomalaisten nakertavan myös pienpuolueiden kannatusta. Niitähän on syntynyt kuin sieniä sateella, mutta uskottavuus puuttuu, kun keulahahmotkin ovat monesti paremminkin huuhaaihmisiä. Ja juuri PS tarjoaa oivan uskottavan kanavan kritiikin esittäjille.

Uutinen kertoo myös PerusSuomalaisten ehdokaslistojen olevan täynnä koko maassa, joten enää ei kenenkään tarvitse pyrkiä mukaan listolle. Yrittäjiä onkin ollut yllin kyllin. Mukaan mahtavaan joukkoon on kelpuutettu nuhteettomia pääasiassa jo puoluetyössä kuten valtuutettuina kunnostauneita peruskannattajia, ei mitään nousukiitomme innoittamia hetken tähdenlentoja. Ehdokasvalikoima kattaa läpileikkauksen koko kansasta, on työmiehestä tohtoriin ja professoreihin asti. Meitä pappismiehiäkin on ainakin kaksi. Naisväkeä kolmannes, myös nuoria on mukana. Niin jotta jokaiselle jokaiseen lähtöön sopivia ehdokkaita löytyy, ei tarvitse haikailla yksin Timo Soinin perään, jota todellakin voi äänestää Uudellamaalla, mutta kaikkialla muualla äänestetään hänelle hyviä ja luotettavia kumppaneita.

Ei kommentteja: