tiistai 26. huhtikuuta 2011

Eduskuntatyö käynnistyy

Heti nyt pääsiäispyhien loputtua oli eduskunnassa tiivis päivä, vaikkei varsinaista istuntoa vielä ollutkaan.

Aamulla kello 9 piti eduskunnan pääsihteeri Seppo Tiitinen tunnin esittelyn eduskuntatyöstä. Me perussuomalaiset edustajat oltiin runsaslukuisimpina kuuntelemassa, tietysti meissä on eniten uusia perehdyttämistä tarvitseviakin. Istuimme melko keskellä - paikkojahan ei vielä ole nimetty - eduskunnan ikäpuhemies Kauko Tuupaisen, Lea Mäkipään ja Laila Koskelan kanssa ja hyvin näymme myös televisio-ohjelmissakin.

Ryhmähuoneessa törmäsin siellä soittamassa olleesseen Timo Soiniin, joka kanssa käytävällä kävellessämme taas jouduimme tv-kameran kohteeksi ja tietysti sitäkin näytettiin tv-uutisissa.

Päivän päätapahtuma oli valtakirjojen tarkastus Lavian pojan oikeuskansleri Jaakko Jonkan suorittamana. Hän kertoi nähneensä minut viimeksi kesällä Kankaanpään torilla, jossa myös hän vierailee kesäisin. Tarkastuksen jälkeen on siis kansanedustajan tehtävä virallistettu.

Virallisten ja eri tiedotusvälineiden ottamien kasvokuvien jälkeen jonotimme vuoron perään ryhmähuoneeseen kuulemaan valiokuntatoiveitteimme kohtalosta. Huomenna ryhmäkokouksessa lopullisesti päätetään valiokuntapaikoista. Saimme kolme tärkeää puheenjohtajuutta ulkoasianvaliokuntaan, meille satakuntalaisille ensiarvoiseen puolustusvaliokuntaan ja hallintovaliokuntaan.

Saimme myös omat työhuoneet. Oma huoneeni on B-talossa, jossa ennenkin oli huone 24 vuotta sitten. Nyt vaan huone on yläkerrassa ja lähinnä ovea, kun ennen huone löytyi toisesta kerroksesta ja takimmaisesta nurkasta, josta on pisin matka täysistuntosaliin. Näin ajat muuttuvat, kun emme enää ole pieni ryhmä. B-siivessä on myös eduskunnan kuuluisa sauna, jonne edelleenkään ei saa viedä vieraita päinvastaisista toripuheista huolimatta.

Myös kännykkä-asioita ja tietokone-asioita käsiteltiin ja ne järjestyvät muutaman päivän sisällä. Huoneessani muuten oli edellisen käyttäjän eri eduskunnan kulku-ym. kortteja, jotka varmaan täytyy palauttaa kansliaan.

Huomenna sitten on valiokuntapaikkojen jako ja täysi-istunnossa valitaan puhemiehistö, jonne perussuomalaiset saa toisen varapuheenjohtajan paikan kolmanneksi suurimpana ryhmänä.

Ei kommentteja: