tiistai 3. toukokuuta 2011

Jäätelönmyyjä

Televisiotoimittaja soitteli ja kertoi uskomattoman tarinan jäätelönmyyjästä. Tästä yli 70-vuotiaasta yritteliäästä maahanmuuttajasta on tehty lehtijuttuja ja nyt olisi TV-ohjelman vuoro.
Toimittaja halusi meikäläistä mukaan yritettyään joidenkin muiden puolueiden edustajia ilman tulosta.

Jäätelönmyyjällä on jäätelöauto, josta hän myy jäätelöä, on jopa lupakin Vantaan ja Espoon alueella. Helsingissäkin lupa oli, mutta byrokraatit ovat sen peruuttaneet. Nyt hän siis ei saa myydä jäätelöä pääkaupungissa, mutta hän tuli autoineen eduskuntatalon edustalle ja minä menin pyynnöstä ostamaan, mutta en saanut maksaa, vaan jouduin ottamaan jäätelön ilmaiseksi. Näin siis toimitaan maassamme, toimisiko osuuskauppaväki samalla tavalla.
Eikä jäätelökauppias muuta haluaisi kuin saada myydä jäätelöä Helsingissä ja siten itse hankkia toimeentulonsa. Ei kai se ole liikaa vaadittu!

Me perussuomalaiset kannatamme nimenomaan työperäistä maahanmuuttoa. Aivan samalla tavallahan suomalaisetkin ovat muuttaneet siirtolaisiksi ja heti seuraavana päivänä painuneet töihin. Ei ole tarvittu mitään hotellitasoisia vastaanottokoteja ja pitkäaikaisia maksuttomia ylläpitoja. Työhön tulijoille pitää myös maksaa käypää palkkaa ja hoitaa veroasiat eikä missään muodossa voida hyväksyä keinottelua eikä harmaata taloutta. Näin toimien ei tule mitää ongelmia.

Kiintiöpakolaiset ovat tietysti eri asia, heidän määränsähän on rajattu ja heidät valitaankin kaikkein hädänalaisimpien joukosta.

Jäätelönmyyjämme on mitä kannustavin esimerkki oikealaatuisesta maahanmuutosta. Heitä pitää kaikin tavoin suosia eikä pidä asettaan byrokratian kukkasien tuottamia esteitä heidän kuten ei omienkaan kansalaistemme yrittämisen tielle.

Ei kommentteja: