maanantai 13. kesäkuuta 2011

70-vuotissatakuntapäivä

Arkkipiispa Kari Mäkisen puhe ihmisen identiteetistä oli painavinta antia Satakunta-päivässä, jota vietettiin Kokemäellä sen juhlistamiseksi, että tasan 70 vuotta aiemmin Kokemäellä järjestettiin ensimmäinen Satakunta-päivä. Silloin myös perustettiin Satakunnan maakuntaliitto.

Arkkipiispan ajattelemaan laittanut koskettava puhe on julkaistu hänen kotisivullaan, mutta tässä joitain hajamietteitä tästä puheenvuorosta.

Hän on asunut lapsuudessa ja nyt myöhemminkin kotitalossaan Porin Hyvelässä, jonka lähiympäristössä hänen esi-isiään on ollut jo 1700-luvulta lähtien. Satakunnan maakuntalaulu oli heti lapsuudesta lähtien ensiarvoinen ja sitä hän vertasi lähinnä Ateenalaisten lauluun ja oli hyvillään, että satakuntalaiset kyntävät vain tyynnä aurallansa, kun ateenalaiset taistelevat niin. että joka kynsi kylmenee. Piispa lisäsi, että tähän vertailuun voisi nykyisin olla muitakin ajankohtaisempia asioita.

Tarvitsemme kotipaikan ja -seudun, joilla on symboleja ja organisaatioita kuten Satakuntaliitto, mutta niiden ei tarvitse olla tarkoin maantieteellisesti tai taloudellisesti rajattuja alueita. On hyvä voida kokea vastauksia kysymyksiin: kuka olen, mihin kuulun. Oikeaan ihmisyyteen kuuluu tunne kuulumisesta osana suurempaan yhteisöön. Jokaisella on paikkansa, vaikka nykyisin onkin muuttoliikettä. Näin muodostuu monikerroksisia identiteettejä.

Hyvän elämän uhka on irrallisuus ja yksinäisyys. Siksi meidän on huolehdittava hyvinvointipalveluista kaikille ihmisille, maailmanlaajastikin. Ja siksi tarvitaan verkostoja ja samaistumiskohteita kuten paikkakunta ja maakunta. Näin saamme katsella yhtä paikkaa laajemmin, mutta tuntea myös oman pienen yhteisömme, paikkakuntamme. Tärkeintä on saada tuntea, että elämme yhdessä.

Piispa tuntee siis itsensä satakuntalaiseksi, vaikka asuukin nyt arkkipiispana Turussa, jonne hän Kokemäeltä matkasi Köyliön kautta ja uskoi pääsevänsä perille onnellisemmin kuin aikoinaan hänen edeltäjänsä. Toivotaan näin, niin saamme kuulla vielä monia hänen viisaita puheenvuorojansa.

Ei kommentteja: