maanantai 27. kesäkuuta 2011

Helleviikko

Juhannuksen jälkeen alkoi helleviikko. Koko viikon punnerramme vielä eduskunnassa arvostellessamme uuden hallituksen satasivuista hallitusohjelmaa päästäksemme nauttimaan kesästä perjantaista lähtien. Samalla käsitellään myös hallituksen heti ensitöikseen antama lisätalousarvio, jossa nuorten syrjäytymisen estämiseksi annetaan lisärahaa, tosin tietenkin aivan liian vähän. Puhetta riittää ja eritoten meidän opposition taholta ankaraa kritiikkiä hallituksen riittämättömistä toimista epäkohtien korjaamiseksi.

Moni on purkanut huoliaan. Tänäänkin yksi valitti miehensä saavan 74€ kuussa, kun ei sairaana ja siten työkyvyttömänä pääse kuitenkaan eläkkeelle ja puolison pienehkö palkka vaikuuttaa aviomiehen tuen naurettavan pieneksi jäämiseen, eikä hän ole ainoa tällainen ihmiskohtalo.

Toinen pientä eläkettä saava valitti eläkkeen pienuutta lääkemenojen ja kaiken kallistumisen johdosta, kun ei hallitusohjelmassa puhuttukaan mitään katkaistun indeksin korjaamisesta. Miten pieneläkeläiset jäävätkään jälkeen, kun juuri tänään kerrottiin palkansaajienkin ostovoiman heikentyneen kustannusnousun oltua palkankorotuksia suuremman. Hellettä riittää siis kansalaisillakin, jos meillä siellä eduskunnassakin.

Kankaanpään kaupunginhallitus piti myös kevätkautensa viimeisen kokouksen, asiaan palataan sitten taas elokuussa. Yksi jäsenistämme, ehkä 20-30-vuoden ikäinen, täytti tänään vuosia ja kiitteli varapuhemiestä aamuyön facebook-onnitteluista. Facebookissa ei todellakaan - ainakaan naisimmeiset - ilmoittele syntymävuosiaan. Kiitteli hän jo facebookissakin ja se erityisesti ilahdutti, että hänellekin tuli vaikeuksia kiittäessään jokaista onnittelijaa vuoronperään, kone yksinkertaisesti kieltäytyi ottamasta vastaan kiitoksia. Meikämannelle netin lakkoilu on melkein jokapäiväistä, niin tänäänkin yrittäessäni klikata uusia kavereita. Eli lämmintä tulee muulloinkin kuin kesähelteillä tietokoneenkin kanssa, mutta ei parane hiiltyä.

Tänään kerrotaan taas ihmisten lämpökäyrän nostattamiseksi uutinen valtionyhtiö Patrian johtajan viime vuonna saamasta 50% palkankorotuksesta. Saalistamisella ei näytä olevan mitään rajoja, ei ihme, että ihmiset saavat kyllänsä. Kyllä jossakin pitäisi olla raja ja pitäisi edes pystyä häpeämään. Jos joku luulee olevansa korvaamaton, voi mennä katsomaan hautausmaalle, jossa niitä korvaamattomia riittää. Kuolinsanomia on niitäkin tullut tänäänkin, parikin alle 50-kymppistä miestä, toinen entisen seurakuntani Jurvan pitäjälehden pidetty päätoimittaja Hannu Siltala. Kyllä hänenkin tilalleen löytyy seuraaja, ellei lehteä sulauteta Kurikan paikallislehteen, kun Jurvakin on liitetty Kurikkaan.

Näin vietetään tätä varsinaista helleviikkoa, toivotaan helteiden jatkuvat vielä myöhempäänkin.

Ei kommentteja: