torstai 29. syyskuuta 2011

60 kankaanpääläistä eduskuntatalossa

Tänään saimme Jari Koskelan ja Pekka Nikkolan kanssa isännöidä Kankaanpään Seudun 60 matkalaista isäntinä täällä eduskuntatalolla. Vieraamme saivat hyvän ja monipuolisen kuvan niin arvokkaasta työympäristöstämme ja myös kansanedustajan arkipäiväisestä työstä.

Ohjelmaan kuului tietysti kiertokäynti eri puolilla taloa, pääeteisessä, Suomen juhlavimmassa edustustilassa valtiosalissa ja ennen kaikkea eduskuntasalin lehterillä. Oppaat kertoivat talon historiasta ja toiminnasta tässä talossa, jossa tehdään koko maatamme koskevat suuret päätökset.

Ruokasalissa oli sitten maittava ja runsas lounas pitkän automatkan yhteen suuntaan 300 km jälkeen. Eduskuntaryhmien kokousten johdosta saimme kuulla vain yhden kansanedustajan eli puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Jussi Niinistön pitämään puheenvuoron armeijamme tulevaisuudennäkymistä, mitkä eivät ole mitenkään valoisat budjettiin otettavan 200 miljoonan vähennyksen takia. Niinisalon varuskunnan säilymisen puolesta joka tapauksessa tehdään kaikki mahdollinen.

Käynnin kruunasi sitten tunnin mittaisen kyselytunnin seuraaminen. Vaikka kyselytunti aina televisoidaankin, on kuitenkin tunnin seuraaminen paikanpäällä aivan erilaista. Perussuomalaisten kysymys harmaan talouden kuriinlaittamisesta herätti parinkymmenen minuutin keskustelun ja yksi tunti kuluu tosi nopeaa puheenvuorojen ollessa vain minuutin mittaisia. Puhetta johti puhemies Eero Heinäluoma, itse pääsin nuijanvarteen kahden tunnin istunnon jälkeen, vielä käytiin keskustelua eilen alkaneen kunnalllispoliittisen välikysymyksen johdosta yli kaksi tuntia. Hallituksen luottamuksesta äänestetään sitten huomenna perjantaina.

Ei kommentteja: