keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Historiaa eduskunnassa

Ensimmäisen kerran eduskunnan historiassa annettiin oikein oma istuntopäivä oppositioryhmien varjobudjettien keskusteluja varten. Innokkaasti tilaisuutta käytettiinkin hyväksi. Ja ihme kyllä, molemmat oppositiopuolueet kehuivat omaa ehdotustaa hallituspuolueiden edustajien ollessa taas päinvastaista mieltä kehuen varsinaista budjettiehdotusta.

Oppositiopuolueiden ryhmänjohtajat Pirkko Ruohonen-Lerner ja Kimmo Tiilikainen saivat käyttää esittelypuheenvuorot, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen vastasi ja sen jälkeen alkoi parituntinen depatti minuutin puheenvuoroineen, jonka jälkeen siirryttiin varsinaisiin varattuihin puheisiin, joille kestoajaksi suositeltiin viittä minuuttia.

Perussuomalsiten budjettiehdotus päätyy samaan 7 miljardin alijäämään mihin hallituskin. Keskusta yritti ratsastaa sillä, että heidän mukaansa lainamäärä vähenisi miljoonan päivässä eli 350 miljoonaa, mutta vastaväitteen mukaan siitä on vähennettävä ainakin 140 miljoonaa, silti valtion koko budjetin kokonaissummassa nämä vähennykset jäävät vain virhemarginaalin sisälle, joten samansuuntaisesti kaikki ehdotukset velkaa lisäävät nykyisessä vaikeassa taloustilanteessa.

Sailas on tänään todennut kuntatalolla, että yleismaailmallinen taloustilanne ja Kreikka vetävät nykybudjetoinnilta pohjan pois. Niinpä ensi tiistaina pääministeri Jyrki Katainen antaa selostuksen EU:n huippukokouksessa sovituista talouden pelastuspaketeista ja muutenkin juuri päivänkohtaisesta taloudellisesta tilanteesta. Mielenkiintoista kuultavaa. Ja hyvin epävarmoja aikoja elämme.

Ei kommentteja: