perjantai 2. maaliskuuta 2012

Seppo Tiitinen

Pääsihteeri Seppo Tiitinen on tullut olleeksi vaativalla eduskunnan ykkösvirkamiehen pestillään tasan kaksikymmentä vaiherikasta vuotta. Eduskuntaan valiokuntasihteeriksi hänet on valittu 25-vuotiaana 1975 tiukan äänestyksen tuloksena, häntä pidettiin silloiseen maailmanaikaan liian nuorena, nykyisinhän ei nuoruus enää ole mikään este, pikemminkin melken päinvastoin.

Vuosiensa kunniaksi hän järjesti puhemiehistölle ja eduskunnan henkilökunnalle tilaisuuden todeten, ettei enää aio olla toista kahtakymmentä vuotta, ehkä pikemminkin neljä vuotta, johon puhemies Eero Heinäluoma totesi, ettei siitä voi nykyisessä maailmanajassa olla kovinkaan varma, onhan hyvä hallituksemme nostamassa eläkeikärajaa ylöspäin niin ala- kuin yläosaltakin.

Seppo Tiitisellä on todella kunnioitettava virkaura jo nyt takanaan, onhan hän toiminut myös Suojelupoliisin Suopon johtajana ja hänen takanaan on kuuluisa Tiitisen lista, josta Alpo Rusi kirjoitti oikein lokakuussa julkaistun kirjankin Gummeruksen kustannuksella.

Tiitisellä on merkittävän suuri historian tuntemus ja erinomainen muisti ja hän vielä osaa kertoakin niin historian tapahtumia kuin omia kokemuksiaan sopivasti huumorilla höystäen. Eduskunnan käytännöistä hänellä on vahva tietämys ja samoin koko valtiohallinnostamme ja lainsäädännöstä, joten eduskunnan virkatoimien laillisuuden valvonta on parhaissa mahdollisissa käsissä. Ja ihmeteltävän ahkeraan hän jaksaa myös istua pitkissäkin täysistunnoissa puhemiehen oikealla puolella tukena ja turvana, jos jossain tilanteessa tulisi vaikeasti selvitettävä tilanne. Onhan sitten vasemmalla puolella myös lainsäädäntöjohtaja Keijo Koivukangas vuoronperään apulaistensa eduskuntasihteerien kanssa.

Ja ihmeteltävästi hän osaa suhtautua eri ihmisiin meikäläiseenkin perussuomalaiseen vihreään keltanokkaan puhemiehistön joukossa, joten senkin puolesta olen voinut sopeutua hyvin tähän arvovaltaiseen yhteisöön. Joten kiitos siitä ja kaikesta tähänastisesta. Ja menestystä edelleen hänelle tehtävässään eduskunnan johtavana virkamiehenä.

Ei kommentteja: