keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Vaalirahoitustuomioita

Selkeyttää ilmapiiriä - kovia tuomioita - likapyykkiä ei vielä ole kokonaan pesty. Tässä päällimäiset tunnot Nova-yhtiöiden johtajien ja muiden syytettyjen saamien käräjätuomioiden jälkimainingeissa.

Onkin jo korkea aika "maan tavan" muuttumiseksi, kähminnän ja hyvä veli-järjestelmän paljastuttua yhteiskuntaelämämme tervehdyttämiseksi ja kaiken toiminnan saattamiseksi läpinäkyväksi ja päivänvalon kestäväksi. Ja tässä pitää kansakunnan kaapin päälle nostettujen olla hyvänä esimerkkinä päinvastoin kuin tähän asti on tapahtunut.

On hyvä, että lopultakin on langetettu tuomioita kansan oikeutetun oikeuskäsityksen mukaisesti.
Tämän seurauksena päästään lainmukaiseen käytäntöön ja pimeä vaalirahoitus jää unholaan.

Siinä mielessä Nova Groupin voimakaksikko Arto Merisalo kuusi vuotta vankeutta ja Tapani Yli-Saunamäki kolme vuotta ja kuusi kuukautta vankeutta ovat varoittavina esikuvina, Merisalo jo aiemmin vankeusrangaistuksen kärsineenä ja Yli-Saunamäki ensikertalaisena Hyvinkään kaupungin keskustapuoluelaisena kaupunginvaltuutettuna ja jopa tarkastuslautakunnan jäsenenä. Ei muuten missään ole tuotu esiin hänen puoluekantaansa. Miten media olisikaan revitellyt, jos kyseessä olisi ollut perussuomalainen. On tuomittujen joukossa muitakin keskustalaisia puoluetta lähellä olleen Kehittyvien Maakuntien Suomi ryn toimijoita.

Eduskunnan johtamallani kyselytunnilla esitti Timo Soini mitä ajankohtaisimman kysymyksen: Hämärämiesten junailema vaaliraha vanhojen puolueiden ehdokkaille vuoden 2007 eduskuntavaaleissa oli merkittävä ja omalta osaltaan vaikutti vaalien tulokseen myös tukea saneiden puolueiden eri ehdokkaiden kesken. Tämän rahoitusrappion laineet vellovat maassamme edelleen. Korruption pesiytyminen julkiselle sektorille, sen hankintoihin ja paikalliseen päätöksentekoon on kuntavaalien alla polttavan kysymys. Mitä hallitus aikoo tehdä poliittisen ja taloudellisen korruption kitkemiseksi?

Kyselytunnilla muuten oli huomioitavaa se, ettei yksikään kokoomuksen edustaja halunnut tehdä tästä aiheesta lisäkysymystä. Minkähän takia?

Veikko Vennamon liikkeelle laittama rötösherrajahti on edelleen mitä ajankohtaisin. Samoin jakamani kymmennettuhannet tikkuaskit etiketillä Rötösherrat kiinni!

Ei kommentteja: