keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Hesarikin asialinjalla - pakosta

Helsingin Sanomatkin on joutunut tulemaan PerusSuomalaisten kannatuksen todistajaksi. Sen se tekeekin oikein olan takaa peräti kolmella etumaisella sivulla lähes sivun otsakkeillakin!

Uutisetusivulla ylinnä kuudella palstalla on otsake Perussuomalaiset harppasivat. Varsinainen uutinen selitetään heti sivulla neljä samoin kuuden palstan otsakkeella Perussuomalaiset nousussa. Alateksteiss, heti otsakkeen alla pikkuotsakkeessa kerrotaan puolueen kuntavaalikannatuksen harpanneen kuukaudessa 1,9 prosenttiyksikköä. HS-gallupin lukema kuntavaaleissa on nyt 15,7%, kun edellisissä kunnallisvaaleissaneljä vuotta sitten tulos oli 5,4%. Aivan samanlaiseen tulokseen päätyi myös viikon vaihteen Iltasanomat Tietoyksiköllä teettämässään tutkimuksessa, kuukaudessa Perussuomalaisten kuntavaalikannatus nousi 2,2%, se oli elokuussa 12,6% ja syyskuussa 14,8%. Ylen syyskuussa saama PS:n kuntavaalikannatus on vielä korkeampi: 17,2%. Kaikki näyttävän samansuuntaista kolminkertaista kannatusnousua edellisistä kuntavaaleista. Eipä turhaan Iltasanomat otsakoi ensimmäisen aukeamansa täyttävää kyselytulostaan: Tulossa: Kuntajytky.

Kerrankin jopa Timo Soini antaa kiitokset Helsingin Sanomien uutisoinnille, kun vielä kuukausi sitten hän joutui melkoisesti arvostelemaan ko. lehteä.

Lainaankin HS:n pääkirjoituksen Kuntavaaleissakin "jytky" tulossa eka kappaletta: Perussuomalaisten kannatus näyttää kasvavan kohisten myös kuntavaaleissa. Se on tuorreen HS-gallupin merkittävin tulos. Perussuomalaisten kannatus on jo lähes yhtä suuri kuin keskustan. Viime kuntavaaleista puolueen kannatus on kasvanut jo noin kolminkertaiseksi. Myös muut tuorreet kannatusmittaukset ovat antaneet samansuuntaisia lukemia perussuomalaisille. Ylen Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä Timo Soinin puole oli noussut ohi keskustan, kolmanneksi.

Voiko sen sen paremmin sanoa. Pääkirjoitusta voisi lainata vaikka loppuun asti. Eduskuntavaalikannatuksessa meille on saatu jopa viime vaaleista 0,1% nousu eli 19,2% kannatus.
Nyt ei enää tarvita kuin innokasta työtä vaaleihin asti, ja tämä kaikki tietysti lisää tarmoa, ja kannatuksen nousu puolestaan lisää aina samansuuntaista käyttäytymistä eli kannatuksen kasvua.