keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Välikysymys iski ajan hermoon

Perussuomalaisten välikysymys kuntauudistuksesta ja lähipalveluiden turvaamisesta on osunut ajan hermoon ja saanut eduskuntakeskustelussa aikaan yli 200 puheenvuoroa debattipuhein ja varsinaisin etukäteen pyydetyin puheenvuoroin.

Välikysymyksemme viiteen kysymykseen ei vaan ole juurikaan tullut vastauksia. Kaikkein kipeimmin näin kuntavaalien alla olisi kaivattu tietoa, miten kuntauudistuksessa aiotaan järjestää sosiaali- ja terveydenhoito. Toivomme tällä ensiarvoisan tärkeällä alueella lähidemokratian toteutuvan mahdollisimman hyvin ja lakisääteisten lähipalveluiden pitäisi säilyä koko maassa eikä kuntien rahoituspohjaa saisi sentähden  heikentää kuten nyt tapahtuu valtiovallan taholta.

PerusSuomalaisten välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja Vesa-Matti Sarakkala ryyditti puheenvuoroaan myös urheilutermein todeten hallituksen saavan jalkapallopelin punaisen kortin jätettyään vastaamatta esitettyihin kysymyksiin. Hän myös perusteli kannanottoaan: Jos ei itse ole valmis ostamaan sikaa säkissä, niin aika veijari pitäisi olla, jos ei puuttuis asiaan. Veltto-Pertti Virtanen lisäsi vielä välihuudollaan: Varsinkaan jos säkissä ei ole sikaa!

Sain johtaa kysymyksen loppuun ja istunnon päättymisen merkiksi löin nuijalla kello 23.09. Puhetta riitti siis 9 tuntia ja 9 minuuttia. Puheenvuorojen tarkka määrä on 212, joista perussuomalaiset käyttivät neljänneksen eli 55.

Pohjimmaiseksi jäi toivomus hallituksen tulemisesta esiin niin kuntalakiuudistuksellaan kuin sote-uudistuksella, jotta tiedettäisiin, mihin kuntakenttäämme ollaan ohjaamassa.