torstai 3. tammikuuta 2013

Hyväosaisten solidaarisuus

Hyväosaisten solidaarisuus on nyt valttia. Kansanliike on nousemassa. Ei kukaan hyväosainen, sen paremmin poliitikko kuin ammattiyhdistysjohtajakaan, voi kieltäytyä palkanalennuksesta. Presidentti Niinistö aloitti, puhemies Heinäluoma säesti ja näin asia etenee kulovalkean tavoin.

Tämä on sitä oikeaa populismia, josta Timo Soinikin blogissaan on hyvillään. Populus=kansa, populääri on kansanomaisuutta. Kyllä kansa tietää!

Palkanalennukset eivät tietenkään koske pienempipalkkaisia, joiden toimeentulo on jokapäiväistä taistelua. He ovat ansainneet palkkansa ja jopa korotuksiakin. Sen sijaan optioherrat, bonusten saajat ja ennen kaikkea ylipalkatut johtajat tulisi saada näihin taloustalkoisiin.

Tähän on pakko mainita Urho Kekkonen, vaikka en häntä ihailekaan, joka kirjoitti kuuluisan kirjansa ”Onko maallamme malttia vaurastua”. Nyt jos koskaan tarvitaan tätä yhteen hiileen puhaltamista ja parempiosaisten vastuunkantoa, jotta päästäisiin talouskurimuksen ylitse.
Hyvältä kuitenkin näyttää yhteisvastuun leviäminen. Jumala tätä tautia lisätköön.