lauantai 12. tammikuuta 2013

Vapaa-ajan puuhastelua

Kansanedustajien istuntovapaiden pituutta on kovasti arvosteltu. Itselläni on ollut vapaan aikana muun lisäksi papillisiakin tehtäviä, eilen rintamaveteraanin siunaus ja tänään Amalia Anna Josefiinan kaste.

Kunnallisvaalien tiimoilta on riittänyt monenlaista neuvonpitoa luottamuspaikoista. Kankaanpäässä on vedetty kölin ali, muualla perussuomalaiset ovat saaneet asiallisempaa kohtelua ainoana vaalien voittajana.

Välillä on hyvä hengähtää ja koota voimia. Loppukausi ennen joulua ottikin voimille. Kuten aiemminkin olen maininnut, yhden istunnon lopetin vasta klo 3.55 aamuyöstä ja heti seuraavana aamuna oli vuorossa joululaulutilaisuus, mikä sinällään on hieno asia.

Onhan näissä eduskunnan kokoontumistauoissa sekin hyvä puoli, että edes sen ajan kansalaiset saavat hengähtää helpotuksesta, kun ei säädetä uusia selkänahkaa kurittavia lakeja.