tiistai 8. tammikuuta 2013

ARVOJOHTAJAKSI

”Karavaani kulkee, koirat haukkuu”, eteenpäin mennään.

Uuden historian aloittaneessa tabloid-kokoisessa Hesarissa on tänään lyhyt haastatteluni palkkioiden lahjoittamisesta hoitotyöntekijöille. Sain kiitossoitonkin, ja soittaja sanoi päivänsä tulleen pelastetuksi luettuaan teostani.

Ajankohtainen kakkonen kertoi tänään klo 21 presidentin aloittamaan arvokeskusteluun liittyvässä ohjelmassa myös tästä koko vaalikauden kestävästä luopumisestani näistä palkkioista. Kansanedustajathan saavan palkkiota, ei palkkaa. Tämä tieto on kuulemma lyhyt pätkä ohjelman alussa. Melko lyhyt otos, jossa näytettiin kuvaa johtaessani puhetta puhemiehen korokkeella. Viitattiin presidentin virittämään keskusteluun ja hänen antamaansa esimerkkiin palkkionsa alentamisesta. Sitten kerrottiin varapuhemiehen näyttäneen esimerkkiä jo vaalikauden alusta lähtien koko palkkionsa lahjoittamisessa. Siksi nimittivätkin minua - leikkimielessä tietenniin - ARVOJOHTAJAKSI.

Tekeehän se joskus hyvää näinkin päin, kun yleensä saa osakseen näiden yhteisten asioiden hoitamisesta vain haukkuja. Olemmehan me kansanedustajat melkein kuin yleisiä sylkykuppeja, joskus syystä, useimmiten toki syyttä.