keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Ei kai soppa kiehu yli laitojen

Lähetin päivän pääkirjoituksen johdosta oheisen vastineen Satakunnan Kansan päätoimittajalle, joka lupasi julkaista sen. Soppa näyttää käyvän kuumana, ja aika sopan ovatkin vanhat puolueet keittäneet itselleen.


-------- Alkuperäinen viesti / Orig.Msg. --------
Aihe: Kyllä kuuluu kummia (kommentti 9.1. pääkirjoitukseen)
Päiväys: Wed, 09 Jan 2013 10:55:00 +0200
Lähettäjä: Anssi Joutsenlahti
Vastaanottaja: petri.hakala@satakunnankansa.fi


SK:n pääkirjoituksessa pohdittiin perussuomalaisten vastuunkantoa ja 
todettiin Kankaanpäästä kuuluvan kummia. Niin meistäkin Kankaanpään 
perussuomalaisista koko vastuun  ja luottamuspaikkojen jako oli 
vähintäin ihmeellistä. Meidät suurimman puolueen ja ainoan 
valtuustopaikkoja lisänneen, ja voisipa jopa sanoa Kankaanpään historian 
suurimman vaalivoittajan - neljä vuotta sitten valtuustopaikkoja ei 
ollut ainoatakaan, edellisvaaleissa  saimme viisi ja nyt on yksitoista - 
tahtoa ei pienimmässäkään määrin haluttu kuunnella. Eikä toivomuksemme 
olleet kohtuuttomia eli valtuuston puheenjohtajuus ja yhden neljästä 
suuresta lautakunnasta eli sivistyslautakunnan puheenjohtajuus. Ei 
puhettakaan, että kumpaakaan olisi annettu meille. Olimme jopa valmiit 
jakamaan valtuuston ja hallituksen puheenjohtajuudet 2-2 -vuosiksi, ei 
sekää ottanut tulta, ei myöskään se, että sivistyslautakunnan 
puheenjohtajuuden saatuamme olisimme olleet valmiit ottamaan myös 
hallituksen puheenjohtajuuden.
Ja näin on päädytty viiden valtuutetun kokoomuksen saavan tämän 
kouluasioistakin päättävän sivistyslautakunnan,  ja meille juuri 
kyläkoulujen elinvoimaisuus on kynnyskysymys.

Näin ylitsemme käveltiin mennen tullen eikä äänestäjien vaaleissa 
osoittamaa muutostahtoa haluttu kunnioittaa. Vastuuta kannamme ja 
samalla ihmettelemme, miksei keskusta ota hallituksen puheenjohtajuutta, 
jos vastuun kantaminen on yksin siitä kiinni.

Mitä tulee perussuomalaisten vastuunkantamiseen yleensä ja tekojemme 
vähättelemiseen, pitäisi kaikille olla päivänselvää, miksi emme voineet 
mennä hallitukseen. EU:n kriisimaiden tukipolitiikkaan emme saaneet 
muutosta ja siksi emme äänestäjämme pettäen ja takkimme kääntäen voineet 
lähteä hallitukseen sen nykyisellä ohjelmalla. Mitä tulee jatkoon, 
olemme aina valmiit hallitusvastuuseen, kun sovitaan maamme etua ja myös 
heikompiosaisista kansalaisistamme vastuuta kantavasta ohjelmasta.

Anssi Joutsenlahti
Kankaanpään perussuomalaisten valtuustoryhmän pj.

Jk. En itse ole hamuamassa mitään näistä kaupungin luottamuspaikoista, 
nyt tarvitaan tuoretta voimaa ja sitä meillä on, vain kolme edellisen 
valtuuston jäsentä ja siis kahdeksan uutta!