maanantai 21. tammikuuta 2013

Puhtaalta pöydältä

Likaisen pelin aika on nyt ohi, kun sanelupolitiikka on puhunut. Perussuomalaisina me lähdemme liikkeelle puhtaalta pöydältä. Onkin toivottavaa, että tästä eteenpäin pääsemme hyvässä yhteishengessä ajamaan kuntalaistemme parasta. Helppoa se ei tule olemaan, siksi vaikeita aikoja elämme. Hallituksen ajamat sekava kuntauudistus ja mikäli mahdollista vielä sekasotkuisempi sote-uudistus tulevat teettämään töitä olan takaa. Talousahdinko vaanii kaiken taustalla.

Jatkossa tarvitsemme yhteistyötä. Siihen me perussuomalaiset olemme kaikin tavoin halukkaita, mutta emme alistettuina, vaan myös oman arvomme tuntien tasa-arvoisina valtuutettuina. Uudistushalukkaina toimimme säästöjen aikaansaamiseksi ja uuden kasvun ja työpaikkojen lisäämiseksi, onhan 36 ehdokkaamme joukossa peräti parisenkymmentä yrittäjätoiminnassa olevaa ja heistä suurin osa on nyt myös valtuutettuja ja varavaltuutettuja sekä vähintään lautakuntien jäseniä.

Aloitteellisuus on meidän valttimme. 13 uudesta valtuutetusta peräti kahdeksan on perussuomalaisia ja esimerkiksi keskustan kahdesta uudesta toinen palasi yhden kauden jälkeen takaisin valtuustoon ja toinenkin on jo eläkkeellä.