tiistai 22. tammikuuta 2013

Sun ristis juurehen

Tämäniltaisessa Israelin Ystävien tilaisuudessa keskityn eri virsien sanomaan Jeesuksen ristin salaisuudesta:
 
Hyvät Israel-työn Ystävät

Taakse jääneeltä joulunajalta mieleeni on jäänyt soimaan sanat, jotka aikuiset tiernapojat esittivät eduskunnan vaikuttavassa jouluhartaustilaisuudessa valtiosalissa.
 
Tiernapojissahan sanotaan ”Risti sun rintaas, miekka mun tuppeen”. Ja sen jälkeen koko ryhmä laulaa: ”Synti suuri surkia, kun särki taivahan, niin täytyi alas astua jo Herran Jumalan, vaan rakkaudest´ Jumala teki meille tämän maan, josta ompi ilo saatu koko maailmalle.” Tämän tähden Jumala antoi meille Joulun Lapsen, Vapahtajamme Jeesuksen, joka sitten sovitti tämän koko maailman suuren surkian synnin. Niinhän jo joululaulussa laulamme: ”Ristillä rinnalla ryövärin nukkuu lapsi puhtahin: Enkelparven tie kohta luokse vie rakkautta suurinta katsomaan.”
 
Israelin ystäviä olemme sen tähden, että juuri Betlehemissä Jeesus syntyi ja kärsi syntiemme sovitukseksi Jerusalemissa Golgatan keskimmäisellä ristinpuulla. Pyhiinvaellusmatkoja Israeliin tehdään voidaksemme nähdä näitä samoja seutuja, joissa Jeesus on elänyt ja tehnyt ratkaisevat rakkaudentekonsa pelastukseksemme. Aivan niin kuin laulamme lastenlaulussa: ”Vieraalla maalla kaukana on kumpu kivinen, sen koloon kerran iskettiin puu ristin muotoinen.”
 
Ja siksi edessä oleva kärsimysaika – kun kahden kuukauden päästä on taas pitkäperjantai – on meille kallis. Kärsimysvirressä veisaammekin: ”Sun ristis olkoon ainoa tienviittaajani matkalla, ain aurinkona päivällä ja yöllä kuuna, tähtenä. Se oikealle ohjatkoon, pois harhateiltä johtakoon, maailma ettei eksytä, pois tyköäsi viehätä.” Ja iltavirressäkin pyydämme: ”Sun, Herra, ristisi mua valaiskoon, kun tieni painuu kuolon laaksohon. Sen valon tieltä varjot häviää. Eläissä, kuollessa sä luoksein jää.”
Arkkivirressä varoitetaan: ”Jos ristin tieltä eksytään, ei taivaan riemuun päästäkään, ei tulla kruunatuiksi.” Ja samalla varoitetaan valittamasta omaa joskus raskastakin osaamme: ”Ah, älä suutu, vaikka on ristisi raskas kantaa. On siinä armo verraton, kun Herra kuormaa antaa. Näin Jeesus matkakumppani on mulla ristin tiellä. Vaikka horjuu jalkani, ei apuaan hän kiellä.”
 
Joudumme tunnustamaan oman syyllisyytemme: ”Kuoleman, synnin orja vain vihaa ansaitsin. Ristisi tähden kurja sain armon kuitenkin.” Jeesuksen uhrikuoleman tähden Jumala hyväksyy meidät yhteyteensä. ”Oi Jumalan Karitsa, piinattu ristin päällä! Armahtaa meitä tahdoit, vaikka sait pilkkaa täällä. Syntimme sinä kannoit, elämän meille annoit. Armahda meitä, Jeesus! Risti näyttää pahuuteni, kirouksen syntieni. Uskon ristin salaisuuteen. Yöstä johdat aamuun uuteen. Kuolemani saapuessa, maisen valon sammuessa paratiisiin minut vie.”
 
Näin Jeesuksen ristiltä alkanut tie on myös meidän voiton tiemme. Ainoa anteeksantamus, ainoa synnin sovitus ja ainoa tie armohon Jeesuksen risti yksin on. Hän kärsi ristin kuoleman, pois otti synnit maailman. Siihen luottaa saa, siihen turvatkaa. Ristin tiellä Kristuksessa riemuitkaa! Ristin lipun nostaissamme varmaan kerran voiton saamme. Ristisi Golgatalla se voitonlippu on. Vain siihen katsomalla saan voittopalkinnon.
 
Siksi saamme yhtyä pyytämään: ”Kirkasta, oi Kristus, meille ristinuhri Golgatan, josta meille langenneille loistaa sydän Jumalan. Uskon silmä kiinnitä aina kohti ristiä. Synkeys nyt hajoaapi, yöstä päivä valkenee. Kun näin Jeesus voiton saapi, taivas meille aukenee. Herra Jeesus verellään rauhan tuotti ristillään. Auta että ristin tiellä kuljen askeleissasi. Ristissäsi, haavoissasi armon löydän ikuisen.”
 
Lopetan ehkäpä koko kirjallisuutemme kaikkein eniten ulkomaisia painoksia saavuttaneen Mika Waltarin runoon Sun ristis juurehen
 
”Oi Natsarealainen, sun ristis juurehen ma polvistun.
Sen tiedät kyllä, mikä sun ristis juurehen on vienyt mun.
Oi Natsarealainen, oon sairas kokonaan ja vapisen.
Maailman tieltä vienyt ei silta ainutkaan mua onnehen.
Oi Natsarealainen, ei tähteäkään näy nyt yllä pään.
Oi auta, auta, muuten mun tieni jälleen käy pois pimeään.
Sa tiedät kyllä kaiken, sen mitä pakenen. Yö saartaa mun.
Oi Natsarealainen, sun ristis juurehen ma polvistun.”