sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Alajärven fallesmannin suuri juhla

Alajärvi-sali täyttyi ystävien joukosta, kun olimme onnittelemassa Alajärven fallesmannia Raimo Vistbackaa hänen saamastaan valtiopäiväneuvoksen arvonimestä, joka on muuten Suomen toiseksi korkein arvonimi.

Kaksituntiseksi venyneessä juhlassa kiiteltiin - eikä syyttä - Raimoa ainutlaatuisesta elämäntyöstä. Kuusi kautta eli 24 vuotta eduskunnassa, siitä kaksi kautta eli kahdeksan vuotta ryhmän ainoana kansanedustajana. Niinpä omassa puheenvuorossani sanoinkin, että kyllä Raimo nyt vähän katuu, kun ei enää viime kerralla vuonna 2011 asettunut ehdokkaaksi, ja nyt meitä perussuomalaisia on eduskunnassa 39. Työ olisi paljon helpompaa; joka valiokunnassa on kolme perussuomalaista ja vielä kaksi varaedustajaa, joten työnjako on nyt mahdollista, eikä tarvitse yksin tehdä kaikkea.

Itse putosin eduskunnasta kahden kauden jälkeen vuonna 1987, jolloin Raimo tuli valituksi ensi kerran. Kun hän kuuden kauden jälkeen ei enää asettunut ehdokkaaksi, tulin sitten vuoden 2011 vaaleissa takaisin eduskuntaan 24 vuoden tauon jälkeen ja tämän saman jakson Raimo oli siis edustajana. Heti kahden eduskuntavuoden jälkeen Raimo nousi postin pääjohtajaksi siirtyneen Vennamon Pekan tilalle liikenneministeriksi. Sain olla jo Pekan ja sitten Ramin aikana ministerin poliittisena sihteerinä. Raimon kausi kesti 333 vuorokautta, ja sitten lähdimme Holkerin hallituksesta, koska luvattua kansaeläkelain viimeistä osauudistusta ei toteutettu hallituksessa eli emme voineet olla syömässä silloinkaan sanaamme köyhimpien kansalaistemme puolustajina.

Kiitosjuhla oli todella nimensä mukainen, kiittelijöitä riitti, jopa toisten puolueiden Ramin aikaisia kansanedustajia nousi puhujan paikalle kiittämään Raimoa rehdistä työtoveruudesta. Hänen työtarmonsa on ollut todella uskomaton, kysymättä avun tarvitsijoiden puoluekantaa hän teki apua pyytäneille kymmeniä ja satoja anomuksia ja kirjelmiä eri virkaportaisiin ja auttoi monen asian läpimenoa.

Timo Soini kävi juhlapuheessaan seikkaperäisesti läpi SMP:n loppuvaiheet ja Perussuomalaisten synnyn sekä sitkeän hengissä pysymisen, mikä ei ilman Raimon panosta olisi ollut mahdollista. Työn tuloksen näemme tänä päivänä: 39 kansanedustajaa ja ensimmäisen kerran myös paikka puhemiehistössä. Syyttä siis ei Raimo ole ensimmäinen koko puoluehistoriamme niin SMP:n kuin perussuomalaistenkin aikainen valtiopäiväneuvos, jonka presidentti Niinistö on myöntänyt. Presidentti lähetti myös terveiset Raimolle ja Raimon juhlaan perjantaina Timon ollessa hänen kanssaan neuvottelemassa.

Musiikkiannista vastasi kahteen otteeseen lukiolaispoika Aleksi kitaransa kanssa esittäen Raimon suosikkilauluja. Sotilaspukuisen Korsukuoron esittämät laulut olivat ”Marssilaulu”, ”Kotiseutuni” sekä Koppamäen ”Tämä taivas, tämä maa”.
Raimon kiitospuheen päätettyä juhlan lauloimme kaikki yhdessä Maamme-laulun. Arvokas juhla sai arvoisensa päätöksen!