lauantai 16. maaliskuuta 2013

Monet olivat kutsutut

SAK:n viiden läntisen vaalipiirin alueen kansanedustajat oli kutsuttu SAK:n kuntapäättäjille järjestettyyn seminaariin Ikaalisten kylpylään- Luennoimassa olivat kansanedustaja Hanna Tainio kuntauudistuksesta ja soteuudistuksesta, jotka molemmat ovat vielä levällään kuin entisen pojan eväät.

Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Riikka Moilanen kertoi viiden kunnan onnistuneesta yhdistymisesta, joista nneuvoteluissa mukana olleista kunnista vain Muhos jäi pois, vaikka ristivetoa oli puolueidenkin sisällä ja jotkut kunnat liittyivät vain parin äänen enemmistöllä.

Tohtori Pentti Arajärvi piti valaisevan sosiaalipoliittisen katsauksen väestömme rakenteesta ja sen ikääntymisen mukanaan tuomista monista ongelmallisista asioista, vaikka itse vanheneminen ei olekaan mikään ongelma, vaan aivan luonnollinen asia. Ja mehän nimenomaan pyrimme lisäämään elinaikaa, jossa tähän asti on onnistuttukin. Nyt tosin kasvavien tuloerojen myötä näyttää syrjäytyminen lisääntyvän ja samalla myös elinikäodotusten erot myös kasvavat. Ratkaistavia ongelmia riittää, jotta kaikille saataisiin suotuisat elinmahdollisuus, myös kaikkein

Ja kuka lehmänhännän nostaisi jos ei lehmä itse, eli arvatkaa, kuinka monta kansanedustajaa kutsutun viiden vaalipiirin alueelta oli saapunut kunnnioittamaan tilaisuutta läsnäolollaan paikalle luennoitsijaksi kutsutun Hanna Tainion lisäksi. Todella vain Y K S I AINOA eli siis allekirjoittanut.
Tosin onpuolustukseksi todettava, että kansanedustajat saavat lukemattomia kutsuja mitä erilaisimpiin tilaisuuksiin ja pitäähän viikonloppuna myös pystyä rentoutumaankin, olenhan itsekin hiihtänyt nyt kumpaisenakin iltana niin eilen perjantyaina kotiin tultua ja nyt lauantaina 15 km verran kovaa tasatahtilykkimistä Kankaanpään keskustana ja Niinisalon välimaastoissa.