sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Perussuomalaisten toimintakertomus


Kankaanpään Perussuomalaisten toimintakertomus v.2012

 

 

Vuoden 2012 toiminnan keskipisteenä oli syksyn kunnallisvaalit, joissa menestys sitten olikin  ennennäkemätön voitto Kankaanpään oloissa, valtuutettujen lukumäärä kasvoi kaksinkertaiseksi viidestä kymmeneen ja vielä vaalien jälkeen valtuustoryhmä kasvoi yhdellä Pasi Rajalan siirryttyä Perussuo0malaisten ryhmään. Näin ryhmämme on Kankaanpää suurin, suurin myös koko maassa, parissa kolmessa muussa kunnassa on 11 hengen Perussuomalaisten valtuustoryhmä. Kaupunkikunnista Kankaanpään kannatus prosentuaalisesti on niin`ikään suurin.26, 9%,  nousua edelliskerrasta13,3%.  Äänestysalueittain olimme suurin molemmissa keskustan äänestysaluissa ja Vihteljärvellä, jossa saimme 36,3%.  Hapuan äänestysalueella saimme toiseksi suurimman kannatuksen 34,3 häviten keskustalle 2,4%

 

Valtuustoon valittiin aakkosjärjestyksessä Anssi Joutsenlahti, Jari Koskela, Sofia Latvajärvi, Tapio Laurila, Marko Leponiemi, Erkki Lilja, Sami Ojala, Matti Ranta, Teuvo Roskala ja Veijo Sjöberg, edelliskerran valtuutettuja heistä ovat vain Erkki Lilja ja Anssi Joutsenlahti.  Varavaltuutettuja ovat äänimäärien antamassa järjestyksessä Kauko Kerola, Matti Laaksamo, Charles Myllymäki, Petri Ylikoski, Jari Knuutila, Harri Laurila, Pauli Lanne, Jukka Jokinen, Markus Ruuhimäki ja Kristiina Peltomaa, joista vanhoja valtuutettuja ovat Kristiina Peltomaa ja Kauko Kerola. Kertomusvuotena valtuutettuna toimi myös Heikki Kautonen, joka ei enää asettunut ehdolle ja Olavi Sjöberg, joka kohtasi kuoleman valtuustokauden lopulla syyskesällä.

 

Meillä oli monipuolisin ja lukumääräisesti suurin ehdokasasettelu 36 henkeä. Ehdokkaina edellä mainittujen lisäksi olivat Hely Alhainen, Matti Hemiä, Olli Häkkinen, Kirsi Karlsson, Seppo Kuortti, Janne Laakso, Jani Levula, Jari Lidblom, Elina Lindroos, Mika Männistö, Anne-Mari Niiiniharju, Reino Paajanen, Petri Partanen, Juha Peltoniemi, Kalevi Pitkänen ja Heidi Ruuhimäki.

 

Vaalityön tuloksellisuuteen vaikutti tietysti koko maassa edellisten eduskuntavaalien 39 kansanedustajan todellinen jytky. Mutta myös paikallinen vaalityö oli erinomaista. Saimme torin varrelta tilavan vaalikahvilan käyttöömme ja pidimme sitä kahvitarjoiluineen avoinna monen kuukauden ajan arkipäivisin ahkerien ehdokkaiden toimesta. Perussuomalainen-lehteä jaettiin runsaasti, oma kaikkien ehdokkaiden yhteinen vaalibrosyyri jaettiin jokaiseen talouteen ja paikallislehdessä oli jopa etusivulla ja myös sisäsivuilla koko sivun yhteismainoksia. Tietysti myös ehdokkaat mainostivat ja jakoivat omia brosyyrejään, Joutsenlahti jakoi jopa joka savuun taskukalenterin.

Koko maan kiertänyt kansanedustaja Juha Väätäinen veti vaalihuoneiston täpötäyteen onnistuneeseen tilaisuuteen. Myös kansanedustaja Teuvo Hakkarainen oli mukana toritapahtumassa, toripäivillä jaettiin myös ruokaa ja kahvia jopa vaalien jälkeenkin kahdesti, ensin kiitoskahvit ja sitten vielä vuoden lopussa hyvän uuden vuoden toivotuksin.