tiistai 23. huhtikuuta 2013

Tiistaipäivän satoa

Tänään taas tapahtui monenlaista. Lähtö kotoa verstaalle oli aamulla jo kello 5, koska tuttavat tulivat autollaan asioimaan pääesikuntaan. Jarilla oli tapaaminen Lapualla piispantalossa ja vielä PoSan kokouskin. Aamulla eduskuntatalossa olikin hyvää aikaa pistäytyä kuntosalilla eri laitteita kokeilemassa.

Seminaari oli aiheesta "Neljännesvuosisata veteraanikansanedustajien muistitietoa". Järjestäjänä oli eduskunnan kirjasto, jonka hallituksen puheenjohtaja Jussi Niinistö avasi tilaisuuden. Itsekin olen ollut haastattelun kohteena ollessani 24 vuotta välillä poissa eduskuntatyöstä.

Illalla vieraanani oli iltapalalla puhemiehen edustustilassa  kymmenen satakuntalaisen osakunnan aktiivia. He olivat muutenkin eduskuntataloon tutustumassa ja mukana olivat paikalle päässeet Satakunnan kansanedustajat. Keskustelu oli vilkasta ja ateriakin maittava: paahdettua nieriää kantarellikastikkeessa kaikkine asiaankuuluvine lisukkeineen. Koska vappu on tasan viikon päästä, monet opiskelijat ovat jo lähteneet kesätöihin ja toisilla on parhaillaan kevään viimeinen tenttikausi, joten osanottajia ei ollut enempää. Luennotkin ovat käytännöllisesti katsoen päättyneet.

Ohjelmassa oli tietysti täysistuntokin alle kahden tunnin pituisena, joten puhetta johti yksin Pekka Ravi, puhemies Eero Heinäluoma saapuu matkalta huomeneksi. Puhemiesneuvostossakaan ei suuria asioita käsitelty.