lauantai 15. kesäkuuta 2013

Soutuveneellä Kiinaan

Ennen sanotiin, että mennään soutuveneellä Kiinaan. Perjantai-iltana melottiin parinkymmenen hengen gondoleilla kilpaa Kankaanpään Ruokojärvellä. Joukkueita oli parisenkymmentä. Me kaupunginvaltuutetut emme voittaneet, mutta emme jääneet viimeisiksisikään ja osoitimme voivamme meloa ihan samassakin tahdissa samaan suuntaan perämiehemme Jorma Lepistön komennossa.

Kahden parhaan veneen loppukisassa veti voiton EuroHamsterin porukka eikä ihme, olihan siinä kaksi kovaa painimiestä, Lautaojan veljekset Timo ja Teuvo. Kakkoseksi tulivat Taulunkylän laulumiehet, tuttua väkeä heissäkin. Taulunkylällä ei tosin suuremmin voi veneillä, vaikka onhan Niinisalon Valkiajärvi Taulunkylänkin puolella. Mutta tuskin kukaan  mukanaolijoista oli harjoitellut melomista, soutaminen olisi ollut varmasti tutumpaa.

Itsekin olen kerran ollut soutamassa kirkkovenettä seurakunnan joukkueessa Kyrösjärvellä Ikaalisista Hämeenkyröön. Hämeenkyrön kirkossa oli kirkkoherra Sakari Virtasen esitelmäkin Suur-Kyröstä, johon kaikki nykypitäjät ovat kuuluneet Pohjanmaalle asti, sen tähden siellä on vielä nykyisinkin Vähäkyrö ja Isokyrö. Vähäkyrö on kylläkin liitetty jo Vaasaan.

Kiinaan menokin soutuveneellä täältä Suomesta taitaisi olla aika hankalaa. Sen sijaan Finnairin kannattavimpia reittejä ovat juuri lennot Kiinaan. Puhemiehemme Eero Heinäluoma puolestaan joutui kuluneella viikolla tutustumaan Mongoliaan, kun protokollan mukaan presidentin täytyy ensin tehdä vierailu ja sitten vasta on vuorossa puhemies ja sen jälkeen varapuhemiehet. Minäkin olen eduskunnan edustajan Päivi Lipposen johtaman Kiina-ystävyysryhmän jäsen ja ryhmämme on myös kiinnostunut vierailemaan tässä idän mahtivaltiossa.

Ei kommentteja: