keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Viimeinen kevätkauden istunto

Tänään klo 10 alkaa kevätkauden viimeinen istunto, asioita on vain kaksi. Kuntajakolain muuttamista esitämme hylättäväksi yhtyneen opposition voimin. Sitä varten Pirkko Mattila on jonottanut iltayöstä lähtien saadakseen ensimmäisenä tehdä hylkäysehdotuksen. Toisena käsiteltävänä asiana on muistutus pääministeri Jyrki Kataisen virkatoimien lainmukaisuudesta ja siitä tehdystä perustuslakivaliokunnan mietinnöstä, jossa todetaan yksimielisesti, että ns. Himas-tutkimus 700.000 euroineen on voitu hoitaa ilman kilpailutusta pääministerin valtuuksin.

Istunnon kestoa on mahdotonta etukäteen arvata, sillä istunto kaiken lisäksi keskeytetään suuren valiokunnan kokouksen ajaksi. Edustajilla  riittää puhehaluja varmasti ainakin iltaan asti näistä kahdesta merkittävästä asiasta!

---

Istuntotauko määrättiin kahden tunnin mittaiseksi eli kello 12-14, ja sen jälkeen siis jatketaan puhemyllyä. Noin 70 puheenvuoroa on jo ehditty käyttää kuntauudistuksen tiimoilta, puhujalistassa on jäljellä enää parisenkymmentä puheenvuoropyyntöä. Ennen taukoa pidetyt puheet rajoittuivat monen kohdalla omalta paikalta pidetyiksi eli korkeintaan kahden minuutin pituisiksi, joten istunnossa päästäneen äänestämään lakiesityksen hylkäämisestä ihmisten ajoissa.

---

Täysistunto päättyikin lopulta yllättävän nopeasti. Edustajat olivat sittenkin jo kesäterässä ja kello 15 oli kaikki puheet pidetty ja kuntajakolain muuttaminen  äänestetty hyväksytyksi äänin 96-63, poissa 40. Oikeusoppineiden mukaan ei silti ole varmaa, että esim. vastuukuntamalli olisi perustuslainmukainen. Niin´ikään marraskuun lopussa kunnilta vaadittava ilmoitus, keiden kuntien kanssa liitosneuvotteluita käydään, ei ole mitenkään sitovaa eikä näin ollen velvoita mihinkään.

Ei kommentteja: