perjantai 19. heinäkuuta 2013

Mun areena on tältä erää loppu

Torstaina Porin Suomi-Areenalla oli ainakin aamupäivällä vaihteeksi sateista, mutta ei se suuremmin tahtia haitannut. Puoluekojuilla riitti vilskettä. Perussuomalaisten "Kannamme vastuun"  -kasseja on jaettu satoja ja tulistikkuaskini ovat hyvin tehneet kauppansa lämpimän kädenpuristukseni myötä. Paikalla oli taas kahdeksan perussuomalaista kansanedustajaa: Kike Ritva Elomaa, Pirkot Mattila ja Ruohonen-Lerner, Jari Lindström, Tom Packalen, Kaj Turunen, me kaksi Satakunnan edustajaa. Myös meppi Sampo Terho vieraili teltalla.

Aamulla olin kutsuttuna kuulemassa ja keskustelemassa tunnin verran Suomi-Venäjä-Seuran teltalla, jossa käsiteltiin erilaisista näkökulmista maahanmuuttajien työllistymistä kielikoulutuksen jälkeen. Yhtenä ihmeellisenä esimerkkinä tuotiin esiin, miten 6-viikkoisesta kielikurssista kuluu 4 viikkoa työharjoittelussa, ensimmäisen viikon aikana harjoittelijan pitää itse löytää tämä harjoittelupaikkansa ja sitten viimeisellä viikolla on kurssin arviointi. Syystä kysyttiin, kuinka paljon nämä "kouluttajafirmat" saavat rahaa opiskelijaa kohden, kun kuitenkin valtaosa ajasta kuluu harjoittelupaikoissa. Keinottelua ja halvan rahan saalistusta näyttää olevan joka paikassa.

Paikalla oli edustajat niin Suomi-Venäjä-Seurasta kuin  Porin monikulttuuriyhdistyksestä ja Satakunnan oppisopimuskeskuksesta Winnovasta, joka antaa parhaimmillaan 60 viikon opetusta. Winnovan uusimman kurssin oppilaita oli myös runsaasti mukana. Tosin he eivät vielä paljoakaan osanneet suomen kieltä, koska kurssi oli vasta alkanut.

Satakunnassa on kolmisentuhatta maahanmuuttajaa, monet ovat tulleet avioliiton kautta ja monet suoraan töihin. Kotouttaminen ja sen myötä juuri kielen oppiminen ovat tärkeitä heidän niveltämisekseen suomalaisen yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi.

Illalla Porin perussuomalaiset järjestivät puolueaktiivien vastaanoton komeassa ryhmähuoneessaan Porin kaupungintalolla. Talo on kunnostettu hienoon, 1800-luvun alkuperäiseen asuunsa. Iltahetkeä vietettiin viihtyisän yhdessäolon merkeissä Sampo Terhon kertoessa ensi toukokuun tärkeistä EU-vaaleista. Toinen Satakunnan EU-ehdokkaaksi esitetty, Laura Huhtasaari soitti flyygelillä - oliko se nyt Claude Depusy:tä - ja kolmaskin nimetty EU-ehdokas Pirkko Ruohonen-Lerner käytti puheenvuoron, samoin Satakunnan molemmat kansanedustajat.

Suomi-Areena jatkaa vielä perjantaina, sateitakin on luvattu. Itse olen jo lupautunut Oriveden markkinoille, jossa on myös Lea Mäkipää. Lauantaina siellä vierailee sitten EU-ehdokkaistamme ahkerasti kenttää kiertävä Juha Väätäinen, joka on perjantaina Lavian markkinoilla. Lavialle en siis tällä kertaa pääse, kun jo aikaisemmin ehdin lupautua Oriveden puolueväelle.

Ei kommentteja: