keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Juhlittiin 270-vuotissynttäreitä

Tiistai oli juhlien päivä, ensin olin 180-vuotissyntymäpäivillä, illalla 90-vuotispäivillä Lahdessa. Jälkimmäisessä juhlittiin vain yhtä henkilöä, ensimmäisissä oli osallisina kolme eduskunnan virkamiestä. Välillä johdin puhettakin istunnon loppuun kello 16-18.15. Eduskunnassa olisi ollut myös Lapin väen tarjoama nahkiaisilta. Joskus on sitä juhlaakin arkisen työn ja aherruksen lomassa.

90 vuotta täyttänyt on Mikko Vilkastus eli Vainion Mikko, kollegani SMP:n eduskuntaryhmästä 1980-luvulta. Jo 70-luvulla hän oli kansanedustajana SMP:n ensimmäisen suuren nousun aikana. 1983 hän tuli sisään puolueemme toisen suuren nousun tuomana. Vuonna 1979 eli edellisvaaleissa, joissa itse pääsin eduskuntaan, Mikko jäi vain muutaman äänen päähän. Ja nyt puolueemme kolmannessa, lähes hyökyaallon kaltaisessa vyörymässä vuonna 2011 kansanedustajaksi valittiin Mikon tyttö Anne Louhelainen. Kolmas kerta sanoi tässäkin toden, nyt Anne on jo nimettynä EU:n meppiehdokkaana Lahden Hollolasta.

Ne kolme 180-vuotissynttärien juhlijaa ovat tosiaan kaikki 60 vuotta täyttäneitä. He järjestivät yhteisen juhlan eduskunnan Pikkuparlamentin auditoriossa. Ilona Nokela toimii tärkeässä tehtävässä eduskunnan suuren rakennusurakan johdossa, koska hän eduskunnan kiinteistötoimiston toimistopäällikkö. Hannu Peltonen on saman toimiston kakkoshenkilö apulaistoimistopäällikkönä. Pekka Kataja puolestaan on turvallisuusyksikön turvallisuussuunnittelija ja turvallisuusjohtajan sijainen. Kaikki kolme olivat muuten tämänpäiväisessä eduskunnan rakennustoimkunnan kokouksessakin.

Ei kommentteja: