maanantai 14. lokakuuta 2013

Talvi tekee tuloaan

Vuodet ei ole veljeksiä, se tuli ilmi taas kerran Satavesi-ohjelman Karvianjoki-vesistöalueryhmän kokoustaessa Siikaisten Eteläpään matkailukeskuksessa. Vuosi sitten Siikaisjärvessäkin oli koko kirkonkylän peittänyt tulva, tänä syksynä monet purot ja kaivot ovat täysin kuivuneita.

Saimme kuulla Merikarvianjoesta yhtenä Etelä-Suomen suosituimmista kalastuskohteista ja suunnitelmista Merikarvian kalastusmatkailun kehittämisestä. Siikaisten kunnanhallituksen puheenjohtaja Jukka Vanhatalo, luokkatoverini veli, esitti alkutervehdyksen ja Karvianjokiryhmän puheenjohtaja Kari Ranta-Aho Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta kertoi kalatiestrategiasta erityisesti Karvianjoen alueella.

Edellisen yön pakkasen jäjliltä päivä kuitenkin selkeni aurinkoiseksi ja saimme 68 km aurakeppien pysytytysurakan melkein valmiiksi, yhtä 500 metrin kevyenliikenteen väylää lukuunottamatta Jämijärven keskustassa. Loppuviikoksi on lupailtu kovenevia pakkasasteita ja jopa eteläänkin lumi- tai räntäsateita. Tänään kuitenkin lämpötila nousi vielä päivällä 9 asteeseen. Talvi tulee väkisinkin ja siihen on varauduttava. Pitkäniemen tiellä saimme ihailla joutsenia Lahdessa. Se on keväin ja syksyin niiden levähdyspaikka muuttomatkalla. Keppien poisoton aikaan näemme niitä taas samalla Jämijärven  Lahdella, pitäisikö nimittääkin lahdelma Joutsenlahdeksi.

Ei kommentteja: