maanantai 7. lokakuuta 2013

Maanantain vilkkautta


Kello 8.35 kahdeksan kansanedustajaa Bepopissa radiohaastattelussa, sen päälle kansanedustajien kuukausikokous Porin Ilmailuopistolla. Kello 12.30 Rintamaveteraanien Kankaanpään osaston syyskokous. Sitten aurakepitystä kello 17 asti välillä Korvaluoma-Suurimaa 8,8 km. Illalla vielä kolmisensataa PerusSuomalainen-lehteä levälleen Niinisalossa. Siinä vilkkautta jalapikasta lattiaan maanantai-päivän kunniaksi.

Anssi Joutsenlahti Vastauksena kysymykseen: Nykyisin ei enää tehdä keppejä metsästä, tielaitokselta saa valmiit muovikepit, joiden päässä heijastinnauha, joka olisi pakollinen puukepissäkin, siksi niistä on luovuttu. Kangella vaan reikä maahan ja keppi pystyyn. Tänä syksynä maa vaan on paljon kovempaa kuivuuden takia kuin vuosi sitten, jollooin sateisena syksynä maa oli pehmeää.


Ilmailuopistolla meille kansanedustajille kerrottiin Porin lentokentän olevan yhden Suomen vilkkaimmista kentistä juuri heidän harjoituslentotoiminnastaan johtuen. Siksi myös reittilentojen jatkuminen Poriin olisi tärkeää, sillä jos reittilennot loppuvat, voi tulla eteen lento-opetuksen siirtäminen käytössä oleville kentille, joka ei sekään olisi viisasta. Ensinnäkin heidän suuri lentomääränsä ei mahtuisi kaikille kentille ja toisaalta jouduttaisiin rakentamaan uudet tilat, jotka Porissa ovat mallikkaassa kunnossa lentokonehalleja myöten.

Satakunnan sairaanhoitopiirin kannanoton meneillään olevaan kunta- ja soteuudistukseen toi johtaja Ahti Pisto todeten hallituksen ajaman mallin vahvoinen peruskuntineen olevan kestämätöntä. Sote-palvelut on edelleenkin tuotettava nykyisen kuntayhtymä-mallin mukaisesti eli Satakunnassa Satakunnan sairaanhoitopiirin järjestämänä. Kannan tueksi hän esitteli lääkäriliiton ja yksityisten hallituspuolueiden kansanedustajien näkemyksiä.

Ei kommentteja: