torstai 10. lokakuuta 2013

Valtatien 8 ja seututien 270 risteysalueen parantaminen Merikarvian Tuorilassa


Kirjallinen kysymys liikenneministeri Merja Kyllöselle

Eduskunnan puhemiehelle
 
Merikarvian teollisuustaajama, Tuorila, on valtatien 8 varrella 45 kilometriä Porista Vaasan suuntaan. Merikarvialle sekä Siikaisiin suuntautuvan liikenteen solmukohta on alueen yritysten, kunnan laajentuvan teollisuusalueen ja Merikievarin viihdekeskuksen vuoksi vilkasliikenteinen. Merikarvialla sijaitsevan sahan vuoksi tieosuudella kulkee päivittäin myös kymmeniä rekkoja. Valtatie 8 on kaiken kaikkiaan merkittävä tieväylä sekä valtakunnallisesti että paikallisesti.
 
Merikarvian kunta on vuonna 2009 laatinut esiselvityksen Tuorilan risteysalueen parantamiseksi kiertoliittymän avulla. Risteysalueella erityisesti viime vuosina tapahtuneiden onnettomuuksien vuoksi selvitys tähtää turvallisuuden lisäämiseen ja liikenneolojen kehittämiseen. Tehdyn selvityksen mukaan kiertoliittymä olisi joustava, turvallinen ja kustannuksiltaan edullinen toteuttaa. Kiertoliittymän avulla voitaisiin yhdistää merkittävän valtatien ja paikallisen liikenteen erityistarpeet, ja se parantaisi myös kevyen liikenteen turvallisuutta risteysalueella sekä helpottaisi tiellä liikkujien pääsyä valtatien 8 liikennevirtaan. Tämä on erityinen helpotus raskaalle liikenteelle, jonka taukopaikka on alueella sijaitseva huoltoasema.
 
Merikarvian kunnan ja paikkakunnan yritysten lisäksi myös Siikaisten kunta on halunnut puoltaa kiertoliittymän rakentamista. Kiertoliittymä on risteysalueen teiden porrastusta edullisempi vaihtoehto, ja Merikarvian kunta on halukas myös taloudellisesti osallistumaan tämän vaihtoehdon mahdollisimman nopeaan toteuttamiseen.
 
Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:
 
Mitä hallitus aikoo tehdä Tuorilan risteysalueen parantamiseksi ja sen liikenneturvallisuuden lisäämiseksi Merikarvian kunnassa?

Helsingissä 3 päivänä lokakuuta 2013

 
Anssi Joutsenlahti /ps
Kimmo Kivelä /ps
Pietari Jääskeläinen /ps
Ville Vähämäki /ps
Ari Jalonen /ps
Kauko Tuupainen /ps
Martti Mölsä /ps
Juho Eerola /ps
Arja Juvonen /ps
Laila Koskela /ps
Mika Niikko /ps
Ritva Elomaa /ps
Lea Mäkipää /ps
Vesa-Matti Saarakkala /ps
Anne Louhelainen /ps

Ei kommentteja: