keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Keskiviikon antia

Kiinan kansankongressin lakivaliokunnan vieraat olivat tutustumassa eduskuntamme vastaavaan valiokuntaan ja sain olla vastaanottamassa heidät eduskunnan puolesta. Seurueeseen kuuluivat mm. rouva Ma Wenin ja herra Chen Chenin sekä suurlähettiläs Huang Xiangin. Lahjaksi sain parimetriselle pahville tehdyn maalausjäljennöksen alkuperältään arvokkaasta taulusta Pekingistä, sen vanhalta ajalta. Kiinan kanssa suhteemme ovat olleet kunnossa jo 60 vuotta, vuodesta 1953 lähtien, jolloin ensimmäinen suomalaisvaltuuskunta vieraili Kiinassa Sylvi Kekkosen johdolla.

Mutta keskiviikkopäivään mahtui paljon muutakin yhtä mielenkiintoista.

Aamulla heti kello 8 alkoi lähiruokaseminaari aamupuurolla monine asiaa valottavine esitelmineen. Erityisesti jäi kullekin tehtäväksi selvittää omalla paikkakunnallaan, onko siellä laadittu jo oma lähiruokastrategia. Apua sen tekemiseen on saatavissa EkoCentrian hankintaoppaasta. Myös selvitettiin HYVÄÄ SUOMESTA JOUTSENMERKIN alkua ja käyttöoikeutta. Yhä useampi tuote myydään tällä merkillä ja kuluttajat ovat ottaneet sen ostospäätöstensä perustaksi laadun takaajana. Olin vähällä jäädä pois laajasta tuote-esittelystä, mutta kiirehtiessäni juuri Kiina-kohteliaisuuskäynnin jälkeen nauttimaan lähiruokaseminaarissa mainostettua ruokalan kermaista siikakeittoa kuulin vasta tästä mahdollisuudesta ja puhemiesneuvoston jälkeen ehdin vielä pistäytymässä ennen täysistunnon alkua tässä lähiruokaesittelyssä, jonka toivottiin saatavan jokavuotiseksi puutarhatuotemarkkinoiden tapaan.

Eduskunnan Pertti Salolaisen johtaman ympäristö- ja luontoryhmän vuosikokous pidettiin myös, mutta alan järjestöjen palaverissa en enää kokouksen jälkeen voinut olla, koska oli kiirehdittävä johtamaan puhetta istuntoon kello 15.45, jonka sitten sain päättää puolentoista tunnin kuluttua. Juuri sopivasti vastaaottaakseni vieraakseni tuleet  saman perheenm, mutta kolmen eri sukupolven jäsenet, nuorimman ollessa aivan sylivauva. Näin jouduin jäämään pois ryhmämme SAK:n tapaamisesta Hakaniemenrannassa. Kaikkeen ei voi millään ehtiä ja meillä edustajilla on tätä vientiä ja tapahtumia - välistä tuntuu - aivan liian kanssa.

Mahtui päivään vielä ruotsin tunti, saunassa käynti tukanpesuineen ennen illalla tapahtunutta liian pitkäksi venyneen tukan leikkausta. Paljon muuta ei enää voi päivältä vaatia - vai kuinka?

Ei kommentteja: