perjantai 21. helmikuuta 2014

Istunto voi olla lyhytkin

Ennätyslyhyt istunto pidettiin tänään, kaikilla taisi olla kiire katsomaan Suomen tappioon päätynyttä jääkiekkomatsia rakasta vihollista Ruotsia vastaan. Yhtään puheenvuoroa ei pidetty, kenelläkään ei ollut haluja edes ns. tilastopuheenvuoroon. Tosin asiatkaan eivät olleet kaksisia: kaksi hallintovaliokunnasta tullutta yksimieleistä mietintöä toisessa käsittelyssä, joista valiokunnan puheenjohtaja Pirkko Mattila piti esittelypuheenvuorot jo ensimmäisessä käsittelyssä. Lisäksi oli yksi ensimmäisen käsittelyn asia ympäristövaliokunnasta, jonka puheenjohtaja Martti Korhonen sanoi jo puhemiesneuvostossa, ettei asia tarvitse edes esittelypuheenvuoroa. Kaikki eivät edes ehtineet kirjottautua läsnäolleiksi, kun istunto loppui niin lyhyeen. Pitää siis olla ajoissa paikalla.

Yleensäkin klo 13 alkavat perjantain istunnot ovat vain puolen tunnin mittaisia, koska suuri valiokunta kokoontuu klo 13.30 eikä täysistunto jatku sen jälkeen kuin poikkeustapauksissa. Täysistuntoa ei voida koskaan pitää samaan aikaan minkään valiokunnan kanssa. Se on sääntö, josta ei ole poikkeusta.

Täysistunnothan voivat muuten olla hyvin eri pituisia, josta hyvänä esimerkkinä eilinen klo 16:n kyselytunnilla alkanut istunto. Uudesta avioliittolaista puhuttu pitkä keskustelu loppui kello 21.28, kun olin päättämässä istuntoa, lähes viisi ja puoli tuntia alkamisesta. Kansanedustajan työ ei kuitenkaan rajoitu pelkästään istuntoihin, sillä aamupäivisin on säännönmukaisesti valiokuntatyöskentelyä ja tietysti päivään mahtuu ja mahdutetaan paljon muutakin. Kahta samanlaista päivää ei ole, joten ei ole pitkästymisen eikä turhautumisen pelkoa.

Joskus valtuuston kokoukset ovat myös vain muutaman minuutin pituisia, jos kaikki asiat ovat niin selviä, ettei niistä enää tarvitse puhua. Näin tosin ei enää ole meillä Kankaanpäässä, ja meitä perussuomalaisia on jopa moitittu siitä, että puhumme liikaa valtuustossa ja joskus jopa pyrimme muuttamaan toisten mielestä selviä ja jo sovittuja asioita. Mutta valtuusto on viimeinen korkein päättäjä, joka sanoo lopullisen sanan. Siksi ei ole koskaan liian myöhäistä vielä valtuustossa pyrkiä kääntämään asian kulkua, jos se tuntuu menevän vikasuuntaan, vaikka asia aina onkin jo käsitelty lautakunnassa ja kaupunginhallituksessa.

Ei kommentteja: