torstai 27. helmikuuta 2014

Olikohan torstai toivoa täynnä

Mitä kuuluu kansanedustajan päivään, kysytään usein. Tultuani nyt kolmantena iltana peräkkäin viimeisenä puheejohtajana lopettamasta täysistuntoa klo 22.15 voisin kertoa, että päivään ainakin mahtuu monenlaista, niin myös tänään. Koskaan ei ole kahta samanlaista päiväohjelmaa.

Aloitin aamulenkillä ja klo 8 olin mukana eduskunnan miesten vesijumpassa. Aamulla oli eduskunnan säädösryhmän kokous. Sitten sain opetusta Lumia-puhelimen salaisuuksiin perehtymisessä ja olin myös ruotsinkielen oppitunnilla.

Eduskuntaryhmän kokouksessa Timo Soini kertoi neuvotteluista hallituspuolueiden puheenjohtajien kanssa, jossa kaikki olivat sitä mieltä, että velkaantumiskehitys on katkaistava, mutta aikataulusta ja keinoista ei tietenkään opposition tule päättää. Niinpä koko neuvottelu oli paremminkin tarkoitettu hallituspuolueiden rivien suoristamiseksi.

Sitten oli vuorossa 50 vuotta täyttävän edustajan onnittelut puhemiehen huoneessa ja puhemiesneuvosto, jossa päätettiin kahden keskustelualoitteen hyväksymisestä keskusteltaviksi täysistunnossa, toisen niistä jo ensi viikolle, ja toisen sitä seuraavalle viikolle.

Kyselytunnilla perussuomalaisten kysymyksen sai esittää Lea Mäkipää. Istunnossa oli esillä  valiokuntiin lähetettäviä aloitteita  ja viimeiset reilut kaksi tuntia puhuttiin paljon mielenkiintoa herättäneen Suna Kymäläisen, 90 allekirjoitusta keränneestä aloitteesta ETA-maiden ulkopuolelta tulevien kiinteistön hankinnoista. Kun aika vierähti yli normaalin lopettamisrajan, kello 22:een, niin kaksi viimeistä aloitetta oli poistettava listalta. Ne olivat edustajien Jukka Kärnän ja Ari Jalosen aloitteet, jotka tulevat esille uudelleen ensi viikolla.

Jätin myös kirjallisen kysymyksen Kankaanpään poliisilaitoksen putkatilojen käyttämättä jättämisestä. Jotta tällainen päivä tänään!

Ei kommentteja: