maanantai 23. kesäkuuta 2014

Stubb pääministeriksi

Alle sadalla äänellä tuli Alexander Stubbista pääministeri, äänet jakautuivat 98-76, poissa 25. Olisi voinut olla vielä tasaisempikin jakautuma, perussuomalaisistakin oli ainakin 4 poissa. Opposition kansanedustajia on tätä nykyä yhteensä 88, joten aika tasan oli poissaolijoita oppositiosta ja hallituspuolueista. Keskiviikkona sitten äänestetään hallitusohjelmasta eli hallituksen luottamuksesta, huominen tiistai on puhepäivä, perussuomalaisten ryhmäpuheen pitää itse Timo.

Tänään olin puikoissa kello 17 alkaen klo 17.40 eli istunnon loppuun asti. Istunto aloitettiinkin vasta klo 16. Lakiehdotus valtionosuuksien muuttamisesta aiheutti 41 parran päristystä, perussuomalaiset, keskusta ja vasenryhmä esitti esityksen hylkäämistä ja siitä äänestetään huomenna. Antti Lindtman jäi melkein yksin hallituksen ehdotuksen puolustajaksi, joutui siksi käyttämään 7 puheenvuoroa, Markus Lohi ja Timo Korhonen selvisivät yhtä vähemmällä, eli muutaman varassa koko 41 keskustelupuheenvuoroa olivat, mukana sentään perussuomalaisistakin Mika Niikko, Kimmo Kivelä Ja Ritva Kike Elomaa.

Ei kommentteja: