torstai 27. marraskuuta 2014

Torstaitohinaa

Taas kerran aamusta iltaan löytyi tehtävää verstaalla.


Aamusta torstai-aamun kovettu yhteisjumppa alkaen kello 7.45, Sitä ennen jo ehdin olemaan vähän aikaa polkulaitteessa, koska jumpasta jouduin lähtemään jo 8.30, koska silloin alkoi puhemiesneuvoston aamukoulu. Käsiteltävänä oli lähes kaksisataasivuinen valiokuntaopas 2015 ja täysistuntosuunnitelma ensi vuodeksi eduskuntakauden loppuajaksi viikoille 3 - 11.


Ruotsinkielen tunnin jälkeen kuppilassa juttelemassa ja sitten ryhmään, jossa Timo Soini puhui vaalinalusajan tärkeydestä piiri- ja kuntatasolla. Perussuomalaisten suullisen kyselytunnin kysyjänvuossa on Anne Louhelainen aiheenaan omaishoitajien tilanteen parantaminen. Kyselytunnilla puhuttiin myös maamme heikosta työllisyystilanteesta Mauri Pekkarisen kysymyksen johdosta. Hallitus on todella epäonnistunut työllisyyden hoidossa, tilastojen mukaan työttömiä on yli 300.000, pitkäaikaistyöttömiä 100.000 ja nuorisotyöttömiäkin ennätysmäärä, vaikka työministeri Lauri Ihalainen totesikin, että onneksi nuorten työttömyys kestää henkilökohtaisella tasolla kuitenkin kaikkein lyhyemmän ajan.


Kyselytunnin jälkeen alkoi sitten viisituntinen keskustelu sukupuolineutraalista avioliittolaista, josta kerron toisessa blogissa. Samanaikaisesti Bottalla oli perinteinen eduskuntaryhmän pikkujoulu, jossa ehdin käymään tunnin ennen istunnon johtovuoroa klo 19.30 - 21.30. Istunto kesti vielä senkin jälkeen vähän yli klo 22 puikoissa Pekka Ravi. Aiemmin takarajana on ollut juuri klo 22, mutta enää ennen joulua se ei ole voimassa, vaan istunnot kestävät niin pitkään, kuin puhujia riittää ja päiväjärjestyksen kaikki asiat viedään puheiden osalta läpi. Äänestykset siirretään perjantaihin, joita tärkeitäkin on siis taas huomenna koko joukko.

Ei kommentteja: