tiistai 9. joulukuuta 2014

Istunto yli kello 2

Ensi kertaa tänä syksynä täysistunto jatkuu yli 22, jolloin astun toisen kerran puikkoihin. Jo pitemmän aikaa istunnon loppumisaika klo 22 on ollut poissa, mutta kertaakaan tätä ennen eivät edustajien puheet ole kestäneet yli klo 22. SoTe-uudistuksen lähetekeskustelu kesti jo yksinään lähes 6 tuntia. Puheenvuoroja oli 37 kokoomuksella, 27 perussuomalaisilla, 23 demareilla, 17 keskustalla, 8 vasemmistoliitolla, 5 kd, 3 vihreät, yksi vasenryhmä. Kaiken kaikkiaan 122 puheenvuoroa. Nyt sosiaali- ja terveysvaliokunta jatkokäsittelee tämän vaalikauden suurimman asian ja saa lausunnon myös monelta muulta valiokunnalta, tärkeimpänä tietysti perustuslakivaliokunnan kannanotto!




 Klo 23.40 Pekka Ravi päästi minut pois ja tuli jatkamaan istuntoa, jossa vielä jäljellä ainakin kolmisenkymmentä puheenvuoroa. Ylivoimaisesti pitkin istunto tähän mennessä tänä syksynä


Nyt aamulla Pekka Ravi kertoi lopettaneensa istunnon klo 2.05 aamuyöstä. Loppua kohden edustajat aktivoituvat kuten hallituskin, joka näin viime tingassa lähettää kymmeniä lakiesityksiä, valiokunnat ovat pullollaan mietintöjen vääntämistä. Tämäkin kuvastaa hyvin hallituksen aikaansaannoksia, kaikki jätetty viime tinkaan.

Ei kommentteja: