Aamuin illoin kuljen eduskunnasta kämpille Nervanderinkatua. Dagmarinkadun kulmassa on Mikko Mononen Oy:n hautaustoimisto. Ylioppilaskodissa vastasimme joskus puhelimeen: Monosen ruumis ja arkku. Tämä tulee mieleen usein toimiston ohi kävellessä.
Tämä johdatuksena lukemaani kirjaan Hiihtävä hautaustoimisto. Tekijä on entinen kansanedustajakollegani Lasse Lehtinen, joka on toiminut meppinäkin ja on myös erittäin tuottelias kirjailija yli 30 teoksella. Tämä edustajien lukusalista lainaamani kirja ei tosin ole Lassen kirjojen parhaimmistosta joskin lienee v.2013 ilmestyneenä uusimpia tuotteitaan.
Itsekin hän sanoo saaneensa kirjan aiheen Arto Paasilinnalta kesken jääneistä ideoista kaksi kaverusta perustaa erikoisen hautaustoimiston täydellä palvelulla. Firman nimeksi tuli Loppusijoitus Oy, uuden tyyppinen elämyshautaustoimisto: tee viimeisestä matkastasi ikimuistettava.
Monenlaisia toivomuksia tultiinkin esittämään, kun sairauden vuoksi oli kuoleman välttämättömyys lähellä. Toimiston parivaljakko lupasi täyttä toivomukset ja myös teki niin, että tulevan vainajan tuhka vietiin juuri sinne, minne vainaja sen oli halunnut.
Rajamies halusi tuhkansa paikkaa, jossa muutamalla askeleella voi ottaa uuden vuoden vastaan kolmen valtion alueella Suomen, Norjan ja Venäjän yhteisellä rajapylväällä Jäniskosken Muotskavaarassa.
Monien muiden yhtä mielikuvituksellisten toimeksiantojen viimeisenä kirjassa kerrotaan varakkaan eläkeläismiehen toivomuksesta saada tuhkansa ripeotelluksi Etelänavalle, missä hänen enonsa entinen Suomen sodissa everstiluutnantiksi ylennyt oli käynyt hoitamassa arktisia kuljetuksia. Yhtiömiehille alkoi ankara treenaus , koska Etelämantereella oli edessä asiakkaan kuoltua hänen tuhkansa vieminen rannikolta hiihtäen vaikeissa kylmissä olosuhteissa yli 1300 km matkan.
Yhtiökumppanukset saivat mukaansa napajäätiköiden erityistuntijan norjalaisen ja niin monivaiheinen matka tehtiin lopulta onnistuneesti ja vainajan toive täytettiin. Maantieteellisen Etelänavan kohdalla on teräspalloa kannatteleva tolppa kahdentoista maan lippujen liehuessa sen ympärillä. Siellä vainajan muistosanat lausuttiin ja laulettiin hänen toivomuksestaan "Ei elon tiellä nyt nukkua auta, vaarat ne vaanivat vaeltajaa. Kunnian kruunua veltto ei voita, turhaan ei aikaansa tuhlata saa. Kun joutuvi yö, on jo myöhäistä työ, kiiruhda, kohta jo hetkesi lyö.
Tästä kirjan viimeisestä tapahtumasta sitten syntyi myös koko kirjan nimi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti