sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Nainen valitaan

Kyllä politiikan teko vie aikaa, mutta on mielenkiintoista ja myös kiinnostaa. Huomisen kaupunginvaltuuston ja kaupunginhalliuksen asialistojen käsittelyssä meitä perussuomalaisten ja vihreiden yhteisessä ryhmäkokouksessa oli läsnä lähes parikymmentä henkeä ja aikaakin vierähti komisen tuntia, tosin tunnin siitä vei paikallishallituksen kokoustaminen ja asioiden valmisteleminen kevätkokoukseen huhtikuun 10. päivä.

Huomisen kauaskantoisin asia on ilman muuta uuden kaupunginsihteerin valinnan käsittely, jossa on edetty niin pitkälle, että on saatu soveltuvuustutkimuslausunnot viidestä tutkimukseen lähetetystä ja heidän keskuudestaan olisi valinta sitten tehtävä. Nyt kun näyttää, että niin Jämijärvellä, Karviassa ja Siikaisissa on jo naiskunnanjohtaja ja Honkajokikin on sellaisen kaikkien merkkien mukaan saamassa, niin ei mekään olla pekkaa pahempia, sillä viidestä kokeisiin lähetetyistä vain yksi oli mies enkä usko veikkaavani kovinkaan vikaan, kun sanon valintamme osuvan yhteen kokeissa olleesta neljästä naispuolisesta hakijasta!

Ei kommentteja: