Näytetään tekstit, joissa on tunniste kansalaisaloite. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kansalaisaloite. Näytä kaikki tekstit

lauantai 25. tammikuuta 2014

Mitä mielikuvaa Satakunnan Kansa ajaa

Täytyy tosiaan kysyä, onko maakuntamme ykköslehden uutisointi tarkoitushakuista vai pelkästään sattumaa. Tämänpäiväisestä lehdestä nousee tämä kysymyksenasettelu.

Tämän päivän Satakunnan Kansan etusivulla otsikko: "Joutsenlahti käräjille helmikuussa". Viittaus sivulle 3, jossa on 3 edelleen kahden palstan lihava otsikko kolmella rivillä: "Joutsenlahti käräjille runsaan viikon päästä". Vasta jutusta käy ilmi asian koskevan Ulvilan murhan ex-tutkimusjohtaja JUHA Joutsenlahtea. Luulen aika monen satakuntalaisen tuntevan ja mieltävän Joutsenlahden kyllä myös eduskunnan varapuhemieheksi. Ehkä Juhan ja Anssin voisi siis heti kättelyssä erottaa etunimellä, vaikka juoksumiehiä olemmekin molemmat. Tosin Juha ei enää ole sitä painonnoususta päätellen, päinvastoin kuin allekirjoittanut. Eikä tämä otsikointi ko. lehdessä ole mitään uutta, pikemminkin jo tavaksi tullutta. Yritetäänkö tälläkin tavalla painaa ja lyödä alas tarkoitushakuisesti  perussuomalaisuutta, joka viime eduskuntavaaleissa nousi kohisten myös Satakunnassa.

Vertailun vuoksi Helsingin Sanomat kertoo samasta asiasta, jossa Juha Joutsenlahden valitus Korkeimpaan oikeuteen on hylätty ja hän joutuu vastaamaan tutkimusmenetelmistään mainitussa murhajutussa Satakunnan käräjäoikeudessa 3. päivänä helmikuuta, mutta  Hesarissa otsikoksi on laitettu neutraalimmin: "Ulvilan ex-tutkinnanjohtaja oikeuteen".

Enpä paljon ole ollut käräjillä kuin korkeintaan joskus todistajana. Kerran jouduttuani valtatiellä kolariin ruotsinkielisellä Pohjanmaalla, kun tanssipaikalta tulleet ajoivat kylkeeni. Sain silloinkin vapauttavan tuomion. Koko oikeuskäsittely jäi tosin vähän epäselväksi, koska olin paikalla yksin ilman asianajajaa ja juttu käsiteltiin täysin toisella kotimaisella kiellä, jonka opiskelu kouluaikana ei tuntunut mielekkäältä. Jäinhän 4. luokalla jopa pelkästä ruotsin nelosesta luokalleni keskiarvon ollessa lähellä kahdeksaa. Mutta  oikeustapaushan oli siis selvä!

Siksi muuten, asiasta toiseen siirtyäkseni, kansalaisaloite ruotsinkielen muuttamisesta vapaaehtoisesti opiskeltavaksi on täysin aiheellista. Opiskelenkin parhaillaan ihan oma-aloitteisesti ruotsin kieltä.

Lisäys:
Tästä jutusta tämän tiistaipäivän SK:n yleisönosastossa aika hyvä huomio: Kun lehti kirjoittaa Juha Joutsenlahdesta, ei vahingossakaan mainita, että hän on kokoomuksen kaupunginvaltuutettu ja oli viime eduskuntavaaleissa kokoomuksen ehdokkaana. Annas olla, jos perussuomalainen olis samassa asemassa, jo otsakkeessa suurin kirjaimin leviteltäisiin puoluekantaa.

lauantai 31. elokuuta 2013

Pakkoruotsista

Sain vastattavakseni kolme kysymystä ajankohtaisista pakkoruotsi-kansalaisaloitteen nostattamista asioista. Kysymykset ja vastaukseni oheisena, var så god:

Tarvitaanko ruotsin kieli Suomen virallisena kielenä? Miksi tarvitaan / miksi ei tarvita?

Perustuslaki turvaa maamme kaksikielisyyden ja molempien kieliryhmiemme sivistykselliset ja yhteiskunnalliset tarpeet, mutta siinä ei suinkaan sanota, että jokaisen suomenkielisen tulee opiskella ruotsin kieltä. Tämä kaksikielisyys saa jatkua, onhan maillamme pitkät historialliset yhteiset juuret.

Pitääkö kouluissa opettaa niin sanottua ”pakkoruotsia”? Miksi / miksi ei ja mikä vaihtoehdoksi, jos ei tarvita?

Eduskuntaan on juuri saatu kansalaisaloite (50.000 allekirjoittajaa), jossa ehdotetaan ruotsin kieltä valinnaiseksi eli opiskelija saisi itse valita haluamansa ensimmäisen vieraan kielen. Nythän ruotsi on pakollinen kaikilla kouluasteilla, jota se on ollut vasta 1960-luvun lopulta lähtien opetusministeri Virolaisen esityksestä. Maamme väestöstä on alle 5 % ruotsinkielisiä, joten senkään takia ei sen kielen opetus ole tärkeä. Monella muulla kielellä on on paljon suurempi merkitys, ensisijassa tietysti englannilla, mutta myös maamme itäosissa venäjän kielen osaaminen avaisi mahdollisuuksia. Siksi pitäisi saada  vapaasti valita ensimmäinen vieras kieli. Näin kielen opiskelukin tehostuisi, kun ei enää olisi pakollista kieltä. Näin myös ruotsin kielen osalta, jota varmasti edelleenkin moni lukisi.

Pitääkö kunnan tarjota kaikki palvelut myös ruotsin kielellä? Miksi / miksi ei?

Virkakelpoisuusvaatimuksia tulisi myös muuttaa, sillä monessa valtionkin virastossa riittäisi, kun siellä olisi muutama ruotsinkielentaitoinen eikä sitä vaatimusta olisi asetettava kaikille virkailijoille. Puhtaasti suomenkielisillä alueilla ei ruotsin kieltä juurikaan tarvita. En usko, että Kankaanpäässäkään virastoissamme asioi ketään pelkästään ruotsinkielentaitoista.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Kansalaisaloitteet ovat uusi vaikutusmahdollisuus

Vaikka Perussuomalaisten eduskuntaryhmä lausui toivomuksenaan kansalaisaloitteiden käsittelystä, että ne aina valiokuntakäsittelyn ja mietinnön laatimisen  jälkeen tuotaisiin takaisin täysistuntoon päätettäviksi, niin kaiken kaikkiaan kansalaisaloitteilla on avattu sellainen Pandoran lipas, etteivät ne välttämättä olisi kenenkään hallittavissa, siksi suuria toiveita tämä uusi mahdollisuus on kansalaisissa herättänyt.

Ja kuitenkin, asia ei olekaan niin yksinkertainen, kuin puusta katsoen näyttäisi. Uuden lain laatiminen ei ole niin helppoa, koska pitää kuunnella laajasti asiaan vihkiytyneitä asiantuntijoita, on saatava myöskin asiaa koskevan ministeriö kannanotto, samoin hallituksen, jonka lakiesitysten mukaan eduskunnassa pääasiallisesti toimitaan, koska hallituksella on takanaan kansanedustajien enemmistö.

Niinpä eduskuntatyötä johtava puhemiesneuvosto voi antaa vain suosituksia kansalaisaloitteiden käsittelystä. Ensinnäkin puhemiehen vallassa on lähettääkö hän aloitteen eduskuntakäsittelyyn lähetekeskustelun kautta kyseessä olevaan valiokuntaan. Hänen on ensin ratkaistava perustuslain mukaisesti, onko aloite perus- ja ihmisoikeussopimusten vastaisena jätettävä antamatta eduskunnalle. Puhemiehen menettely voidaan sitten jättää perustuslakivaliokunnan tutkittavaksi.

Nykyisen työjärjestyksen mukaisesti valiokunnalla on itsenäinen päätösvalta siinä, miten se menettelee sinne lähetettyjen aloitteiden osalta. Hallituksen esityksillä on käsittelyjärjestyksessä etusija. Ei edes yli sadan kansanedustajan aloitteilla ole käsittelypakkoa. Jos valiokunta päättää ottaa kansalaisaloitteen käsiteltäväkseen, se arvioi, mihin selvityksiin eli keiden asiantuntijoiden kuulemiseen se ryhtyy. Saamansa selvityksen perusteella valiokunta voi tulla siihen käsitykseen, ettei aloitteella ole valiokunnan tukea ja niin sen enemmästä käsittelystä voidaan luopua. Asia voidaan ottaa koska tahansa niin haluttaessa uudelleen käsiteltäväksi ja vasta vaalikauden päättyessä se raukeaa.

Jos aloitteella on poliittista työntöä, valiokunta voi laatia mietinnön ja sen jälkeen palauttaa sen täysistuntoon päätettäväksi. Suosituksena kuitenkin on, että valiokunta kuulisi asiantuntijoita ja että aloitteen tekijöitä myös kuultaisiin. Valiokunnan on ilmoitettava kuuden kuukauden kuluessa sen jättämisestä, mihin toimenpiteisiin valiokunta ryhtyy asiassa ja se voi myös arvioida, onko syytä järjestää kuulemisia julkisessa tilaisuudessa.

Kaiken kaikkiaan kansalaisaloite on uusi kansalaisten vaikutusmahdollisuus valtiollisella tasolla tarjoten tilaisuuden vaikuttaa suoraan poliittiseen päätöksentekoon ja saada aloitteensa eduskunnan käsiteltäväksi.

Ensimmäisenä kansalaisaloitteena eduskunnan lähetekeskusteluun tulee ensi viikolla turkistarhauksen kieltämistä ehdottava aloite, joka lähetetään maa- ja metsätalousvaliokuntaan, jossa on vain yksi eli vihreiden edustaja, joka kannattaa aloitetta.