Näytetään tekstit, joissa on tunniste pakkoruotsi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pakkoruotsi. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. tammikuuta 2014

Koululaisten tentittävänä

Sain olla miellyttävässä tilaisuudessa, kun Porin Katariinankadun lyseon oppilaat olivat äänestyksellä ykköseksi tulleen jälkeen päätyneet minuun. Tunnin jälkeen myös muutamat jäivät juttelemaan ja juuri he varmasti olivat vaikuttaneet valintaani.

Meitä kansanedustajia on jalkautettu kouluihin tällä viikolla, kun olemme vielä vapaita eduskuntatyöstä ja vietämme monin juhlallisuuksin viime syksystä tulevaan huhtikuuhun asti 150-vuotisen säännöllisen valtiopäivätoiminnan juhlavuotta. Aleksanteri II avasi säätyvaltiopäivät juhlalllisin menoin vuonna 1863. Edellisistä Aleksanteri I:n myöntämistä, koko maamme ensimmäisistä Porvoon valtiopäivistä ehtikin kulua melkoisesti vuosia, kun ne pidettiin vuonna 1809.

Koululaisten kysymykset koskivat pääasiassa heidän elämänolosuhteisiinsa liittyviä asioita, kuten mopoautoja, kevytmootoripyöräkorttia ja koulun järjestyssääntöjä. Kesätöihin pääsemiseksi ehdotettiin valtiolle tai kunnille velvoitetta järjestää nuorille työpaikka pariksi viikoksi.

Myös yleisempiä kysymyksiä tuli esille, kuten tuloverotuksen tasavero esim. 22 %:iin, uskonnonopetuksen pakollisuus ja lapsilisän keston nostaminen täysi-ikäisyyteen asti.

Tunnin loputtua oli paras kysymys jäädä vallan esittämättä, mutta pyynnöstäni se saatiin vielä käsitellä: pitäisikö pakko-ruotsista luopua ja tarjota valinnaiseksi vaikkapa venäjää? Sain raikuvat aplodit ollessani samaa mieltä kuin pakkoruotsin poistamista kansalaisaloitteella esittäneet. Kerroin omakohtaisia kokemuksia tästä ruotsin pakollisesta oppimisesta. Ja siihen voi vielä lisätä, että parhaillaan luen vapaaehtoisesti ruotsia.

Facebookissa sain vastata koulun opettajan Ulla Suontaustan esittämään pahoitteluun siitä, kun hän ei päässyt paikanpäälle:

Joutsenlahti Kyllä todella kaikki sujui luonnikkaasti, katselimme aluksi 10 minuutin videon eduskuntatyöstä, sitten kerroin lyhyen kaavan mukaan työstämme ja loppuaika oli 9-luokkalaisten tekemien kysymysten käsittelyä.

lauantai 31. elokuuta 2013

Pakkoruotsista

Sain vastattavakseni kolme kysymystä ajankohtaisista pakkoruotsi-kansalaisaloitteen nostattamista asioista. Kysymykset ja vastaukseni oheisena, var så god:

Tarvitaanko ruotsin kieli Suomen virallisena kielenä? Miksi tarvitaan / miksi ei tarvita?

Perustuslaki turvaa maamme kaksikielisyyden ja molempien kieliryhmiemme sivistykselliset ja yhteiskunnalliset tarpeet, mutta siinä ei suinkaan sanota, että jokaisen suomenkielisen tulee opiskella ruotsin kieltä. Tämä kaksikielisyys saa jatkua, onhan maillamme pitkät historialliset yhteiset juuret.

Pitääkö kouluissa opettaa niin sanottua ”pakkoruotsia”? Miksi / miksi ei ja mikä vaihtoehdoksi, jos ei tarvita?

Eduskuntaan on juuri saatu kansalaisaloite (50.000 allekirjoittajaa), jossa ehdotetaan ruotsin kieltä valinnaiseksi eli opiskelija saisi itse valita haluamansa ensimmäisen vieraan kielen. Nythän ruotsi on pakollinen kaikilla kouluasteilla, jota se on ollut vasta 1960-luvun lopulta lähtien opetusministeri Virolaisen esityksestä. Maamme väestöstä on alle 5 % ruotsinkielisiä, joten senkään takia ei sen kielen opetus ole tärkeä. Monella muulla kielellä on on paljon suurempi merkitys, ensisijassa tietysti englannilla, mutta myös maamme itäosissa venäjän kielen osaaminen avaisi mahdollisuuksia. Siksi pitäisi saada  vapaasti valita ensimmäinen vieras kieli. Näin kielen opiskelukin tehostuisi, kun ei enää olisi pakollista kieltä. Näin myös ruotsin kielen osalta, jota varmasti edelleenkin moni lukisi.

Pitääkö kunnan tarjota kaikki palvelut myös ruotsin kielellä? Miksi / miksi ei?

Virkakelpoisuusvaatimuksia tulisi myös muuttaa, sillä monessa valtionkin virastossa riittäisi, kun siellä olisi muutama ruotsinkielentaitoinen eikä sitä vaatimusta olisi asetettava kaikille virkailijoille. Puhtaasti suomenkielisillä alueilla ei ruotsin kieltä juurikaan tarvita. En usko, että Kankaanpäässäkään virastoissamme asioi ketään pelkästään ruotsinkielentaitoista.