Terveyttä vaalikaamme

Isäni on kuollut ennen syntymääni, veljenikin nukkui pois vasta 45 vuotta täytettyään. Siksi olen aina ymmärtänyt terveyden merkityksen ja pyrkinyt myös koko elämäni ajan elämään mahdollisimman terveellisesti. En ole koskaan polttanut enkä tupakoinut enkä liioin juonut viinaksia. Lienenkö vähän puritaani. Mutta mitään en ole menettänyt, päinvastoin. Liikkunut olen koko pienen ikäni ja nimenomaan harrastanut kestävyyslajeja hiihtoa ja juoksua, siitä 80 maratonia ovat todisteena.

Tänä päivänä terveille elintavoille annetaan yhä enemmän arvoa. Myös terveellinen ruokavalio on tärkeää. Liikapaino on pahasta. Oma painoni heittelee huomattavasti, alkuviikosta se voi alkaa juuri ja juuri kuutosella, loppuviikolla viitosella ja 58 kiloon pääsee, kun yrittää säännöstellä suuhunpantavia.


Monenlaisia terveyden hoitamisen oppeja on saatavissa, mutta kuinka hyvin niitä noudatamme. Kaikessa vaaditaan vähän itsekuria, pelkästä mukavuudenhalusta luopumista ja oikeaa asennoitumista: ei kukaan muu huolehdi omasta kunnostani kuin minä itse. Suoraan eliniän mittariksi on sanottu vyön pituutta. Samoin monet sairaudet ovat osaksi itse huonoilla elintavoilla hankittuja, ei tietenkään kaikki.


Terveys on todella enemmänkin kuin puoli ruokaa. Ja kaiken kaikkiaan hyväkuntoisena on paljon helpompi olla kuin päinvastoin, kun kolottaa vähän sieltä ja täältä ja muutenkin on raskasta olla.
Terveys on myös parhaita Jumalan meille antamia lahjoja, josta pitäisi osata olla riittävän kiitollinen eikä ottaa sitä vastaan itseselvyytenä tai peräti itsehankittuna etuisuuksena.


JK. Tänäänkin sain tehdä - vielä ehkä viimeisenä lämpimänä päivänä, tosin vähän sateisessa säässä - juoksulenkin, pari kertaa uimastadionin juoksulenkin eduskunnasta käsin eli jaloin mennen tullen.

Vapaapäiväkö

Ei mikään vapaa päivä, vaikka väitetään, että maanantai on eduskunnasta vapaapäivä. Niinpä maakuntapäivään mahtuu aina monenlaista. Aamusta aloitettiin Satakunnan kansanedustajien ja maakuntaliiton palaverillä Satakunnan Syöpäyhdistyksen tiloissa Porissa. Myös Satakunnan vanhusneuvostolla oli puheenvuoro. Sieltä autolla Tampereelle Israelin Ystävien hallituksen ja Shalom-lehden hallituksen kokouksiin. Ja taas Toyotan nokka tienpäälle ja takaisin Kankaanpäähän Vatajankosken Sähkön kuntainliiton valtuuston kokoukseen. Päivälle (siis joidenkin mielestä vapaalle) kertyi jonkin verran mittaa. Ja aamulla ennen klo 7 taas vetrein voimin eduskuntatyöhön pääpaikalle!

Parkanossakin

Marraskuun 2. päivän iltayönä mittari näyttää +10 astetta siis ulkoilmassa. Ja samaa leutoa joskin sateista on luvassa lähipäivinäkin eli edelleen on lämpimämpää kuin mitä oli juhannuksena. Ilmankos juhannus on joka vuosi, mutta joulu vain kerran vuodessa.


Herättäjänpäivää vietettiin Parkanossa seurakuntatalla, kun kirkon lattia on remontissa valmistuen adventiksi. Myyryläiset Liisa ja Seppo toimittivat messun, Ojennukset Helena ja Reijo huolehtivat hyvistä tarjoiluista ja sitten pidettiin siioninvirsiseurat. Karvia-Parkano-Kihniö ovat perustaneet oman Herättäjä-yhdistyksen osaston, vuoron perään pidetään Herättäjän-päiviä eri seurakunnissa.


Pyhäinpäivän jälkeisenä päivänä voitiin vielä puhua myös poisnukkuneista rakkaistamme ja Kristukseen uskoneista pyhistä, joita ovat he, joita Pyhän Hengen työ on johtanut yhä syvempään synnin ja armon tuntoon. Martti Lutherkin on kehottanut olemaan varuillaan etsimättä sellaista pyhyyttä, ettet enää pidä itseäsi syntisenä, sillä Kristus ei asu muissa kuin syntisissä. Ehtoollispöydässä ja tietysti messun synnintunnustuksessakin saimme taas kerran synnit anteeksi, elämän ja autuuden.

Joulutunnoissa pyhäinpäivänä

Hyvät joululehtemme lukijat!

 

Saatuani  mieluisan toivomuksen kirjoittaa Korvaluoman-Karhusaaren  joululehteemme nimenomaan joulusta ei todellakaan ole helppoa asennoitua joulumieleen tänäänkään kirjoittaessani tätä kylläkin hartaan ja rakkaita muistoja täynnä olevan pyhäinpäivän iltana.

En yhtään ihmettele yhden kauneimmista joululauluistamme ”Hiljaa, hiljaa joulun kellot kajahtaa” tekijöiden mietteitä. Laulun runoillut opettaja Helmi Auvinen kertoo kirjoittaneensa laulun kuullessaan kirkonkellojen soivan pyhänvieton alkamisen merkiksi: ”Silloin tunsin kuin olisin siirtynyt kotiini kaukana pohjoisessa ja kuullut kotikirkkoni kellojen soinnin. Sieluuni säteili pohjoinen joulukuinen taivas tuhansine tähtineen. Säteili valkoisiin nietoksiin hukkuva maa tummien salojen sylissä.” –Runo syntikin vapisevin käsin nopeasti kirjoitettuna. Armas Maasalo sävelsi runon kesäisenä hellepäivänä luettuaan runoa yhä uudelleen ja sävelmän alettua soida hänen mielessään. Maasalo haki kynän ja paperia, veti verhot kiinni ja sytytti kynttilän saadakseen edes hiukan harrasta joulutunnelmaa. Niin syntyi sointuisa sävel joulurunoon keskellä kirkkainta kesää.

 

Saamme olla kiitollisia Pohjankankaan itälaitaa kylähistorian toimittaneelle Reino Korvalalle korvaamattomien tietojen tallentamisesta. Itsekin periydyn Karhusaaren talosta sitä vuodesta 1906 hallinneeseen Liljan sukuun Juhon tyttären Taimin tyttären Elsan poikana ja tosiaan samoin Lempin (os.Korpela) pojan Taiton poikana. Niinpä kylähistoriasta on ollut hienoa löytää vv. 1940 -45 postia kuljettaneen Väinö Heikkilän elämänviisaus: Tolppatieltä ja jumalansanasta  ei saa koskaan poiketa. Tästä meidän on hyvä pitää kiinni myös joulua viettäessämme.

 

 Lapsenmielisesti suomalainen kansanruno kertoo joulun syvimmän sanoman meille pohjolan asukkaille ymmärrettävästi: Jouluna Jumala syntyi, paras poika pakkasella. Hän Jeesus on todella parasta, mitä meillä on. Hänessä me saamme kaiken niin elämässä kuin kerran kuolemankin hetkellä.

 

Vaikka joulu on vain kerran vuodessa ja joku voisi sanoa, että hyvä, että vain kerran vuodessa, niin joulu on kuitenkin vuoden suurin ja odotetuin juhla. On hyvin tarpeellista, jotta voimme herkistyä ja muistaa arkielämän rutiineista poiketen läheisimpiämme ja myös vähempiosaisempia lähimmäisiämme. Joulun monin ulkonaisten juhlamuotojen kuten värien, valojen, koristeiden, lahjojen, joulukuusien ja –ruokien tarkoituksena on sittenkin muistuttaa joulun suuresta lahjasta Seimen lapsesta. Jo ensimmäisenä jouluna enkelkuoro viestitti: Maassa rauha, ihmisillä hyvä tahto. Suomalaisen sananlaskun sanoin lahjaksi olemme saaneet, lahjaksi antakaamme.

 

Alussa mainitun joululaulun sanoin jokaisessa säkeistössä on sama alku ”Hiljaa, hiljaa joulun kellot kajahtaa”. Säkeistöjen loppuosat kertovatkin sitten joulun tuomaa riemusanomaa: ”Taivahalla säteillen/ välkkyy sarja tähtösten:/ Jeesus tullut on!/

Kirkkaat joulukynttilät/ lempeästi hymyyvät:/ Jeesus tullut on!/ Kaikuu laulu lapsosten/ kirkkahasti välkkyen/ Jeesus tullut on!”

 

                                                                         Anssi Joutsenlahti

rovasti

eduskunnan varapuhemies

Pyhäinpäivän aattona

Kankaanpään seurakunnan ennakkoäänestyksessä saatiin uusi ennätys, yli 14% ja ääniä lähes 1300. Tästä on hyvä jatkaa varsinaisena äänestyspäivänä isänpäivänä 9.11. Kankaanpään kirkossa.


Kankaanpäässä päästäneen 27-28% tällä menolla eli prosentin enemmän kuin edelliskerralla. Kyllä siltikin vielä liian moni jättää käyttämättä äänioikeuttaan!


Tänään muuten Jari Koskelan kanssa taisimme ajella ainakin 700 km, kun olimme hänen tohtorinväitöksensä ohjanneen professorin Juhani Laurinkarin juhlallisissa emeriittukseksi saattamisjuhlallisuuksissa Kuopion yliopistolla. Laudation suoritti Juhanin hyvä yhteistyöprofessori Pauli Niemelä. Hän kertoi viisikymmentä vuotta kestäneen yhteistyön alkaneen Juhanin saavuttua opiskelijasuntoon Konviktiin, jossa he molemmat aloittivat pappisopiskelut ja myöhemmin professoreina on läheinen yhteistyö jatkunut jopa yhteisten kirjojen julkistamista myöten.


Samassa yhteydessä pidetyssä juhlaseminaarissa Sosiaalipolitiikan tutkimusta ja opetusta 40 vuotta Kuopiossa luennoi suomalaisten Kuopion eli nykyisin Itä-Suomen yliopiston entisen ja nykyisen rehtorin ja Kuopiosta valmistuneiden tohtorien lisäksi myös kolme ulkomaalaista vierasta, kaksi Saksasta ja yksi Unkarista Juhani Laurinkarin yhteistyökumppaneita. Niinpä hänet on nyt emeriittuksena kutsuttu vierailevaksi professoriksi Wismariin 2014-2016 ja European Academy of Sciences Arts-akatemian Suomen delegaation johtajaksi 2014-2019.


Seminaarin luennot käsittelivät myös mitä ajankohtaisempia aiheita kuten professori Juha Hämäläinen Sote-integraatiota: tavoite, toimintaperiaate, viitekehys. Itse Juhani Laurinkarin jäähyväisluento oli aiheesta Tiede, tutkimus ja sosiaalipolitiikka - mennyttä muistellen tulevaan suuntautuen.

Vilskettä Kankaanpään toripäivillä

En valehtele, kun kerron 850 kahvimukillista kahvia jaetun janoisille ja 500 makkaraa jaetun nälkäisille. Makkaroiden jakaminen kesti vain 1 tunti 10 minuuttia. Kuppien määrää en itsekään uskoisi, ellen itse olisi tuonut laatikollista pahvimukeja ja laatikossa oli tuhat mukia ja vain 150 mukia jäi jäljelle. Uskottava siis on.


Yleisöä oli siis liikkeellä todella paljon, kun me kirkon virallisen linjan ehdokkaat olimme ilmoittaneet tarjoavamme kahvia ja makkaraa. Kahvia pienen purtavan kanssa sitten onneksi riitti pitempäänkin. Sääkin suosi  ulkona oloamme, ei olisi uskonut sitä lokakuun lopun ilmaksi.


Monenlaisia murheitakin kahdenkeskisessä keskustelussa tuli esiin. Esimerkiksi sotien veteraanien leskien asema ei ole kadehdittava, ei mitään ylimääristä tukea ole saatavissa. Takuueläke ei koske kaikkia eläkeläisiä, niitä, jotka joutuvat sinnittelemään pienemmällä yrittäjäeläkkeellä.


Joku pahoitteli kirkosta eroamistaan, kun nyt ei pääse äänestämään. Äänestämisintoa kyllä oli nähtävissä muutenkin. Monet olivat jo äänestäneet, kolmen eka päivän aikana Kankaanpäässäkin on käyttänyt äänioikeuttaan jo yli 700 henkeä koti- ja laitosäänestykset lisäksi.


Edelleen muuten on seurakuntavaaleissa se epäkohta. että laitoksissakin saavat äänestää vain ne, jotka ovat etukäteen ilmoittaneet, muissa vaaleissa laitosäänestyksen saa tehdä kuka tahansa laitoksen asukas. Tosin olen ymmärtänyt niin, että laitosten henkilökunta pyrkii etukäteen kartoittamaan äänestyshalukkaat ja ilmoittaa heidät vaalilautakunnalle. Tämä rajoittava epäkohta pitäisi korjata!

Sotainvalidipiiri 70 vuotta

Olis ollut melkoinen mediatapaus Yyterissä, kun presidentin rouva Jenni Haukio piti juhlapuheen meille Sotainvalidien Satakunnan piirin 70-vuotisjuhlaan kokoontuneelle juhlayleisölle, jossa oli vielä mukana ilahduttavan paljon myös sotainvalideja. Hienoa että sotainvalidejammekin näin muistetaan ja juhlitaa, he ovat sen arvoisia ja ansainneet. En vaan nähnyt ainoatakaan median edustajaa paikalla. Liekö tiedottaminen unhottunut!


Siinä juhlapöydässä istuessamme vastapäinen nakkilalainen sotainvalidi mainitsi syntymävuodekseen 1922. Rupesin ajattelemaan, että olen vain 21 vuotta nuorempi 1943 vuonna syntyneenä eli sota on ollut lähempänä kuin koskaan on tullut ajatelleeksi. Aina on ollut sellainen mielikuva, että sodistamme on niin pitkä aika, ne ovat olleet hamassa historiassa. Ja kuitenkin vain pari vuosikymmentä erotaan meikäläisenkin sotavuosista ja nyt yli yhdeksänkymppisistä sotainvalideista. Eihän se ole aika eikä mikään!